Tehtiin taas vähän muokattua rataa, Trau kun ei vieläkään (hmmm) niitä keppejä osaa. Pöydän tilalla toisilla oli täyskorkea A, mutta me jätettiin sekin välistä, ei toi oo täyskorkeeta tehnyt kuin joskus vahingossa omatoimisesti. Oikea rata olisi ollut kasiputkelta kepeille ja mustapohjaisille numeroille, joiden kautta takaisin kasiputkeen ja siitä meidän ysille. Mutta olihan tuo kiva näinkin, valkopohjaisilla aloitettiin. Lähtö tehtiin aika lennosta, Trau ei juokse jos mä en juokse niin vaihtoehdot oli aika vähissä. Ei onneksi mikään ongelma tuossa. Kolmosen jälkeen puomi olisi ollut kiva. Ja kutonen oli vaikee, sitä osasin kyllä odottaakin. Parin yrityksen jälkeen palkkailtiin siihen. Siitä eteenpäin kivaa rallattelua, kasiputken jälkeen puomi houkutteli taas, palkkasin kerran kun tuli ohjaukseen ja alkoi homma siinäkin pelittää. Mulle tuli vähän kiire sen jälkeen, yllättävän kovaa Trau noilla kintuillaan pinkoo.
Ei mustapohjaisessakaan pätkässä mitään valitettavaa, tässähän Trau osasi jopa hypätä musta poispäin. Yhdistettiin siihen valkopohjaisten loppu kasiputkesta eteenpäin, nyt tuli jopa heti ohjaukseen eikä tainnut edes harkita livahtamista takaisin sille ah niin ihanalle puomille.
Tore on jotain rallyillyt, yksittäisiä juttuja vaan. Ihanalla innolla se kyllä tekee! Maanantaina käytiin siellä rokotuksilla, herra keepiksellä on kuulemma urheilukoiran pulssi. Niin no, kovasti se urheilee itsekseen joka metsälenkillä, ettei yllätä. Ell tyhjensi anaalirauhaset, pyysin ihan varoiksi kun niitä ei olekaan sitten kevään osteopaattikäyntien jälkeen tyhjennetty muistaakseni kertaakaan. Eivätkä olleet edes täynnä! Toivottavasti pysyvätkin anaalirauhasvaivat poissa säännöllisellä hieronnalla ja osteopatialla, pitäisi sinnekin taas aikaa varailla.
Ollaan taas vähän rikottu rutiineita lenkeillä. Tällä viikolla käyty kolme kertaa ihan rämpimässä umpimetsässä, tuskin siellä enää törmää aurinkoa ottaviin kyihin tai muihin ällötyksiin kovin helpolla niin uskaltaa taas. Koirat tykkää ja minä tykkään, umpimetsässä ei ole edes vastaantulijoita joiden takia pitäisi jatkuvasti ottaa hurttia hihnaan. Väsyvätkin siellä helpommin, vaikka ei mulle ainakaan tule kilometrejä yhtä paljon kuin poluilla tallatessa, ja huomaa sen omissakin jaloissa, että jotain tehdään nyt eri tavalla kuin normaalisti. Raskaamman liikunnan lisäksi joutuvat paikoitellen käyttämään aivojaan, kun aina ei voikaan astua ihan mihin tahansa :) Löytyyhän sieltä myös enemmän kantoja, kiviä, puunrunkoja yms. joiden kohdalla tulee usein vähän temppuiltua. Ja mikä parasta, jopa neiti itsenäinen on taas alkanut vahtimaan mua lenkeillä paremmin, kun ei koskaan osaa ennustaa mihin suuntaan mennään. Jatketaankin rämpimislenkkejä ainakin lumentuloon saakka, umpihankeen Tore saa mennä yksinään.
Yritin jotain valokuvauksen tapaistakin eilen lenkillä, mutta koiria ei kiinnostanut. Melkein kaikki kuvat ovat laatua "Keepis repii puuta jonka päällä piti poseerata" ja "corgi poistumassa paikalta". Löytyi ihanaa pehmeää sammaltakin, olisi tullut kivoja kuvia jos herra kelpie ei olisi huomannut, että sammalen alle on kiva upottaa koko pää, ja jos neiti corgi ei olisi mennyt kaivamaan huomatessaan kelpien pään liikkuvan sammalen alla. Siitäkös riemu repesi ja hieno kuvauspaikka ei ole enää kovin hieno.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti