23. helmikuuta 2013

Talviloma kuvin ja videoin

Videon kohdalla samat ohjeet kuin viimeksi, laaduksi kannattaa vaihtaa 480p. Kyllä mä vielä joskus hankin sen videonkäsittelyohjelman, jolla pystyy käsittelemään HD-videoita :D Kuvat saa klikkaamalla isommiksi.

 









17. helmikuuta 2013

Mätsäri

Tai oikeastaan kahdet mätsärit.

Eilen käytiin Hervannan mätsärissä. Tore oli hieno, ei pelännyt lainkaan uusia koiria eikä uusi paikkakaan tainnut jännittää. Kehässä tuli muutama hyppy mua vasten, ja vähän T hermostui tuomarin käsittelystä, joten tuloksena SIN. Sinisten kehässä esiintyminen meni jo paljon paremmin, päästiin kakkosiksi asti :)

Äskön kotiuduttiin Panelian mätsäristä. Alkuun mietin, että jätän tuon välistä, ajattelin peräkkäisinä päivinä olevien mätsärien olevan tuolle liikaa. Mutta ei, eilen illalla T oli vähän normaalia väsyneempi, leikittyään ensin mätsärin jälkeen pari tuntia (tähän kuuluisi silmiä pyörittelevä hymiö). Tällä kertaa selvittiin ilman pomppimista ja keepis esiintyi varsin hienosti. Saatiin tuomarilta paljon kehuja, kiva että treeni on tuottanut tulosta. Oltiin kehässä vähän Torea vanhempaa kelpietä vastaan, hienon esiintymisen takia napattiin punainen nauha. Vähän tuomarin käsittely hermostutti tänäänkin, mutta selkeästi eilistä vähemmän. Päästään varmaan aika pienellä treenillä siitä eroon :) Punaisten kehässä ei päästy enää jatkoon, ei ihmekään, kun T alkoi olla jo väsynyt eikä jaksanut keskittyä, ja siellä oli paaljon hienoja koiria. Saatiin kuitenkin hyvää treeniä.

Koirakammo on ilmeisesti ylitetty, uudet tuttavuudet eivät jännitä melkein ollenkaan ja isojenkin koirien kanssa tekisi mieli leikkiä. Voidaan siis jättää sosiaalistamisia pikkuhiljaa vähemmälle.

Loppuun vielä muutama kuva eiliseltä, tämän päiväisiä kuvia en jaksanut siirtää vielä koneelle asti.




14. helmikuuta 2013

Mitä meillä osataan?

Listasta mitä luultavimmin unohtui jotain, mutta tässäpä tämä:

- Täällä (tulee kosketusetäisyydelle)
- Tänne (tulee eteen istumaan)
- Sivu
- Istu
- Maahan
- Seiso
- Odota
- Ei (lopettaa sen, mitä ikinä olikaan tekemässä)
- Irti
- Hiljaa
- Paikka (aika alkutekijöissään vielä)
- Käsimerkeistä molempiin suuntiin itsensä ympäri pyöriminen
- Käsimerkistä etutassut alustan päällä pyöriminen
- Kierrä (kiertää esim. puun)
- Seuraa
- Hop (hyppää ilmaan)
- Ylös (nousee takajaloilleen)
- Peruuta
- Teippi (tunnarin pohjustusta, koskee esim. ovessa olevaan teippiin hampaillaan)
- Katso (kontakti)
- Tunneli (menee koirapuiston betoniputkesta)
- Eteen (aloiteltu vasta)
- Hali (etutassut mun olkapäille ja pää mun poskea vasten, opetteluvaiheessa)
- Selkä (hyppää mun selän päälle)
- Käsimerkistä tasojen päälle kiipeäminen/hyppääminen
- Ota (ottaa melkeinpä mitä tahansa suuhun)

Videon laatu on jotain aivan karmeaa, sisällä kuvattu ja lisäksi jouduin muuttamaan sen muotoa monta kertaa, mutta onpahan nyt vihdoin edes vähän videokuvaa. Kannattaa vaihtaa videon laaduksi oikeasta alareunasta 480p, ellei se jo valmiina ole, että siitä tulee edes vähän siedettävämmän näköinen.

10. helmikuuta 2013

Iso mies

Pikkumies ei ole enää niin kovin pikkuinen. Muutama päivä meillä on jo nostettu jalkaa, kyykkypissat alkaa käymään vähiin. Painoa löytyy jotain 12 kiloa, ehkä vähän päälle, ei ole taas viikkoon tullut kaivettua vaakaa esille.

Merkkitötsää en ole saanut hankittua, eikä aina houkuta mitään muuta merkiksi sopivaa raahata koirapuistolle aamuisin, kun saadaan treenata siellä rauhassa, joten oon yrittänyt kehittää kaikkea muuta Toren mielestä kivaa meidän treeneihin. Puistosta löytyy betoninen putki, sen läpi menoa ollaan harjoiteltu muutamaan otteeseen. Hyödynnetään myös puita ja jotain ihme betonitötsää, ja treenaillaan niiden (vauhdikasta) kiertämistä. Sisälläkin ollaan kehitetty vähän uusia juttuja: pohjustetaan tunnaria teippityylillä, temppuilussa tuo osaa hypätä mun selän päälle ja nyt opetellaan halin antamista. Toisin sanoen mä olen polvillani, T laittaa tassut mun olkapäille ja painaa päänsä mun poskea vasten. Kivoja kynnenjälkiä löytyy välillä naamasta, mutta pikkuhiljaa alkaa tassut löytää oikeille paikoille. Kun saadaan halaaminen kuntoon, lähdetään varmaan viemään peruuttamista pidemmälle, otetaan joko jalkojen välissä peruuttamista tai mun/jonkun esteen ympäri peruuttamista, katotaan kumpi tuntuu silloin houkuttelevammalta.
Seuraaminen on ollut hetken poissa treeneistä, eikä koskaan ennen olla otettu mitään pitkää pätkää. Tuo kuitenkin tarjoaa seuruuta ihan mielettömän hyvin, pysyy lähellä ja hakee kontaktia, jos namit ei ole nenän edessä.


Uskallan väittää, että me ollaan vihdoin päästy autojen paimennuksesta kokonaan eroon. Selvästi Toren tekisi edelleen mieli lähteä autojen perään, etenkin jos sillä on ylimääräistä energiaa, mutta pelkkä vihainen katse riittää ideasta luopumiseen. Yksi ominaisuus mistä tykkään Toressa tosi paljon on se, kuinka hyvin se lukee mua. Jos verrataan sitä vaikka Juriin... Juri kun tekee jotain kiellettyä, sille saa huutaa ja toisinaan napata niskastakin kiinni ihan kunnolla, tai mikään ei uppoa sen päähän. Jos taas löydän Toren jonkun kielletyn asian kimpusta, pieni vihainen katse ja vähän madallettu ääni huomion kiinnittämiseksi riittää.

Tokoilun ja temppujen videointi on ollut harkinnassa jo pidemmän aikaa, ensi viikolla yritän oikeasti saadan sen videon aikaiseksi ja blogiin asti.



4. helmikuuta 2013

Kuulumisia

Koeviikon takia kirjoittaminen pääsi vähän jäämään. Tällä hetkellä olisin normaalisti iltalenkillä, mutta kerrankin on aikaa kirjoittaa. Tore on päässyt tänään riehumaan Jurin ja kahden vesikoiran kanssa isolle alueelle ja kivaa näytti olevan - T ei edes jännittänyt uusia tuttavuuksia, vaan oli heti menossa mukana. Muutenkin ollaan edistytty muiden koirien kanssa tosi mahtavasti, eihän tuon tarvitse aikusena vieraiden koirien kanssa toimeen tulla, mutta en halua sen niitä pelkäävänkään. Ollaan käyty haistelemassa uusia koiria koirapuiston aidan läpi, sisälle ei mennä ainakaan, jos paikalla on paljon koiria, tai yksikin isompi, jonka jalkoihin tuo voisi jäädä. Ohitukset sujuu tosi mahtavasti, ei poukkoiluja koiria kohti, mutta ei karkuunkaan.

Viikko sitten sunnuntaina käytiin pentutreffeillä, on ne Toren sisaruksetkin vaan niin ihania! Saatiin hyviä vinkkejä tokoon, nyt toimii perusasento entistä paremmin. Aloiteltiin myös vähän merkkiä, saadaan vähän lisää vauhtia treeneihin :) Saatiin myös hyvää opastusta näyttelyseisontaa varten, ja sitä ollaankin nyt treenailtu ahkerasti. Vielä on hiomista, mutta aina vaan paremmalta näyttää. Mä voin myös käydä koko koiran läpi sen seisoessa, pikkukelpie vaan heiluttaa häntää iloisena huomiosta. Seuraavaksi aletaan pyytää tuttuja käymään tuota läpi ja aika pian suunnataan ensimmäisiin mätsäreihin esiintymistä harjoittelemaan.

Tältä päivältä, vielä on treenattavaa jäljellä :)
Ollaan siirretty treenaamiset melkein kokonaan ulos nyt, kun on ollut vähän lämpimämpiä kelejä. Yleensä käydään viereisen koirapuiston parkkipaikalla treenailemassa, saadaan hyvää häiriötä. Toisinaan vaan ottaa päähän se, että ihmisten on pakko päästää koirat vapaaksi jo ennen puistoon menemistä, jolloin ne tulevat aina viereen pyörimään. Tajuavat onneksi yleensä pysyä kaukana, musta lähtee sen verran paha ääni jos tulevat liian lähelle...


Mitäs muuta... Lauantaina käytiin Unelmalemmikissä tapahtumapäivillä pikavisiitillä. Tore oli tosi reipas, vaikka pienessä tilassa oli paljon ihmisiä ja muita koiria. Lasten kanssa tuo osaa olla tosi nätisti ja kaikkien rapsutettavaksi pitäisi päästä samaan aikaan. Yllätyksekseni Tore osasi myös rentoutua siellä, heitti lattialle makaamaan ja nukkumaan ilmeisen kyllästyneenä mun ja kämppiksen pantojen hiplailuun ja sovitukseen. Saatiin Torelle kuitenkin yksi panta lisää (ei ainakaan haittaa jos joku hajoaa tai hukkuu, niitä on kertynyt aika runsaasti) ja pakastin on taas täynnä lihaa.