6. toukokuuta 2017

Liesjärvellä taas!


Torstaina pakattiin kamat autoon ja lähdettiin suunnistamaan kohti Liesjärven kansallispuistoa, tällä kertaa suunnitelmissa oli jäädä sinne myös yöksi. Auto tutulle parkkipaikalle Pirttilahteen, saatiin sopivasti paikka ihan rannan vierestä. Kartta ei tällä kertaa löytänyt tietänsä mukaan, mutta netistä löytyy täältä. Sen verran hyvät merkinnät reiteillä on, että selvisi hyvin ilman karttaakin, etenkin kun kaikki polut on jo kertaalleen käynyt kiertämässä. Kelit suosi, saatiin aurinkoa molempina päivinä ja lämpöä juuri sopivasti, ei tarvinnut palella mutta jaksoi silti liikkua.

Ei tällä kertaa tehty kovin pitkiä lenkkejä. Torstaina käytiin kiertämässä Hyypiönkierros ja pyörittiin muutamaan otteeseen ihailemassa Kyynäränharjua ja sen maisemia. Ja Trau kävi ainakin kolme kertaa uimassa, vesikammoinen Torekin ihan itsenäisesti kävi muutamaan kertaan kahlaamassa.

Nukuttiin autossa, pösöstä on takapenkit kaadettu ja hyvinhän sinne koirien kanssa mahtuu. Trau sammui illalla heti, Tore pomppi ekan puoli tuntia tuijottamaan ikkunasta aina jos ulkoa kuului jotain, mutta rauhoittui onneksi lopulta. Yöllä kävi asteen-pari pakkasen puolella, koirat ei näyttäneet viluisilta missään vaiheessa. Torella oli BOTin verkkoloimi päällä, ja molemmat nukkuivat suurimman osan yöstä kesämakuupussin alla, taisi olla niille juuri sopiva näille keleille. Mun paksumpi makuupussi oli kyllä harvinaisen epämukava pakkasella :D Nukuttiin hyvin kuitenkin ja lähdettiinkin aamulla jo viiden jälkeen jatkamaan seikkailuja.

Perjantaina käytiin Savilahdessa ja kierrettiin Soukonkorven lenkki, ja myöhemmin käytiin vielä pyörähtämässä Siltalahdessa. Trau kävi heti aamulla uimassa, vaikka itse pidin vielä pipon päässä ja hanskat kädessä. Istuskeltiin autolla kirjan kanssa pari tuntia, koirat osasivat hyvin olla välittämättä ohikulkijoista. Iltapäivällä Trau kävi vielä kerran uimassa ennen kuin lähdettiin ajelemaan kotia kohti.

Seuraavat retkikohteet on jo tiedossa, kunhan yöpakkaset menee ohi.