14. marraskuuta 2012

Kauhukakara

Tänään ollaan keskusteltu monta kertaa puremisesta, sylissä ja häkissä rauhoittumisesta, tuolin syömisestä, ulkona liikkumisesta sekä siitä, syödäänkö kenkiä vai ei. Naapurit varmaan luulevat, että rääkkään Torea täällä, sen verran kova huuto siitä lähtee, jos joku ei miellytä. Ulkona ei ihme kyllä kukaan ole vielä tullut kommentoimaan mitään, kun pentu huutaa ja riuhtoo hihnassa ja minä vain seison paikallani ja katselen pilviä. Hiljaa olemisen ideaa on kuitenkin taidettu jo vähän ymmärtää, enää Tore ei huuda aivan yhtä pitkää aikaa putkeen kuin vielä aamulla. Viimeyö sujui jo ilman ylimääräisiä herätyksiä, joten kyllä me edistytään äänenkäytön suhteen.

Nyt tuo on onneksi muutaman tunnin uskonut kieltoja varsin hyvin, ehkä tänään ei tarvitse enää tapella.

Käytiin seikkailemassa vähän keskustan suunnalla. Liikkumisen kanssa jumitettiin välillä ja oltiin hetkittäin eri mieltä kulkusuunnasta, muuten meni hyvin. Mitään tuo ei ole tähän mennessä pelännyt. Ylihuomenna mennään katsomaan junia, eivät nekään ainakaan kaukaa pelota, joten tuskin sielläkään ongelmia tulee. Ensviikolla on edessä erään kultaisennoutajan tapaaminen ja sunnuntaina Tore näkee Iran ja luultavasti myös kämppikseni koiran, joka ei ainakaan tällä hetkellä asu täällä.

Luoksetulo toimii sisällä erinomaisesti, ulkona ei aina jaksa keskittyä, kun siellä on niin paljon muuta kivaa. Täytyy kehittää jotain huippuhyvää palkkiota sinne. Istuminen ja maahanmeno onnistuvat niin sisällä kuin ulkonakin, ja seisomistakin ollaan alettu treenaamaan. Maahanmenossa ei enää tule ylimääräisiä kyljelleen kierähtelyitä, saatiin se nopeasti pois. Kontakti toimii mahtavasti, idea on ymmärretty ja kontaktia tarjotaan lähes aina, kun T haluaa jotain.

Ensimmäisestä kynsienleikkuusta selvittiin eilen. Ihmettelin Toren rauhallisuutta, mutta pentupa oli mennyt ja nukahtanut syliini kynsien leikkaamisen aikana.







2 kommenttia:

  1. Meillä on käyty samoista asioista vääntöä :) Tuntuu kyllä että nyt Typy on alkanut hahmottamaan kieltoa "ÄP" paremmin, ja jopa uskoo välillä ensimmäisestä kerrasta :D Edistystä siis!

    Meilläkin on suunnitelmissa mennä kuuntelemaan junien ääniä, ja lentokentän vierelle pällistelemään. Meidän neito ei ole kyllä ääniä säpsyillyt. Tänäänkin moppi kaatui nukkuvan keepiksen viereen, eikä tämä korvaansa heilauttanut :D

    Ja siis ihana Tore, nukahtu kynsienleikkuussa :D Hassu!

    VastaaPoista
  2. Kävin tänään kahden viimeisen penikan kanssa Kallen luona vierailulla. Puremistaipumusta on sielläkin suunnalla liikkeellä. Ja ääntäkin lähtee tarvittaessa ;)

    Kivoja kuvia olet saanut otettua!

    VastaaPoista