20. maaliskuuta 2013

Kevään riemua kuvin

Pikaiset kuulumiset ensin. Ollaan otettu paikallaolo treenin alle yllättän hyvällä menestyksellä. Muutaman viikon päästä aloitetaan tokokurssilla Hyvinkäällä, jos vaan selvitään tasokokeesta, jonka ei pitäisi tuottaa mitään ongelmia.

Eilen lähti ilmoittautuminen sbcak:n erkkariin toukokuulle, olisin kuitenkin mennyt sinne katselemaan ja kuvaamaan, joten samapa se käydä kehässäkin pyörähtämässä. Erkkari luultavasti jää meidän ainoaksi pentuluokassa pyörähtämiseksi, katellaan näyttelyitä enemmän sitten, kun kakara vähän kasvaa ja kehittyy. Esiintymistä tulee treenattua paljon halvemmalla mätsäreissä, joten tyydytään vielä niihin.

Kuvat taas klikkaamalla isommiksi, en jaksa tapella niiden asettelun kanssa, joten jätän ne suosiolla pieniksi. Omistajan laiskuuden takia kaikki kuvat ovat täysin käsittelemättömiä, mutta menkööt nyt näin.















2 kommenttia: