Vähän taas jäänyt blogin päivittely. Käytiin tosiaan vajaa pari viikkoa sitten Raumalla pyörähtämässä kehissä. Traullekin onneksi löytyi esittäjä sieltä, kun kehät osuivat päällekkäin.
Tore, tuomari Tim Thomas, Australia:
2,5-vuotias uros. Hieman pidempi runko kuin toivoisin. Ihastuttava pää ja ilme. Hieman vaaleat silmät. Erinomainen saksipurenta. Oikean pituinen niska. Kohtalaisesti kulmautunut (edestä?). Vaikuttaa tulevalta ja menevältä (:D). + yksi mysteeriksi jäänyt lause, josta kukaan ei ole saanut selvää.
ERI SA AVK2 PU2 SERT
Trau, tuomari Graham Kerr, Australia:
Hyvät pään mittasuhteet. Hyvä edestä. Hyvä rungon pituus. Hyvät takakulmaukset. Liikkuu hyvin.
ERI SA NUK2
Viime viikolla ei päästy aksaamaan, mutta tällä viikolla oltiin hallillakin taas. Traun kanssa jatkettiin hyppyjen tarjoamista, vähän keinua ja rengasta, sekä pari kertaa puomiin totuttelua. Samalla suunniteltiin vähän niitä juoksukontakteja, onneksi niihinkin saa neuvoja koutsilta, vaikka muut 2o2o-tyyliä tekevätkin.
Meillä on ollyt myös vähän sitä "ongelmaa", ettei Trau innostu leluista hallilla. Otettiin tällä kertaa mukaan Traun pentuaikainen lelu, jota se ei ollut hetkeen nähnyt. Ja sehän leikki täydellä innolla! Jes, toivotaan että meillä nyt on edes yksi lelu, joka kelpaa hallillakin. Vaikka Tore onkin tappanut siitä vingun...
Toren kanssa sitten pamautettiinkin vähän pidempi rata eteen:
Meni pelottavan hyvin! Alussa nelosesteelle löytäminen oli vähän hakusessa, täysillä suoraan juokseminen oli kääntymistä houkuttavampi vaihtoehto. Seiskan ja kasin väliä pelkäsin, siinähän oli seuraava putki kutsuvasti odottamassa, mutta eihän Torella ollut ajatustakaan sinne syöksymisestä. Ysi hukassa, olin liian hidas, tokalla kierroksella sekin sujui jo hyvin. 12 meni vähän pitkäksi, sehän ei ollut mikään yllätys. 14, siihen odotin sähläämistä, mutta vielä mitä. Hämmästyin pyörityksen toimivuudesta niin, että meinasi loput esteet unohtua :D
Lisäksi vielä vähän puomia Torenkin kanssa. Tosi reippaasti meni, ekalla kerrallahan se oli vähän jännittävä juttu, nyt ei jännittänyt yhtään! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti