3. kesäkuuta 2015

Punkkikausi

Me ollaan onneksi saatu nauttia lämpimistä keleistä ilman punkkien häiriköintiä! :) Törmäsin alkukeväällä facebookissa tähän:

"PUNKKIEN KARKOTUKSEEN:
-1 l vettä kattilaan
-1 kokonainen valkosipuli raastettuna/pilkottuna/puristettuna
- Pussillinen kuivattua rosmariinia JA nyrkillinen nyhdettyä tuoretta timjamia
(- Avaa ikkuna)
- Keitä hiljalleen vajaa tunti kansi päällä, anna hautua.
- Siivilöidään neste ja lisätään loraus valkoviinietikkaa
- Purista tuoretta sitruunamehua joukkoon.

Anna jäähtyä ja laita suihkupulloon. Valmis liuos on paras säilyttää jääkaapissa, säilynee noin viikon, mutta tehon säilymistä kannattaa tarkkailla."

Me ollaan nyt sit testailtu. Tänään aamulla saatiin vihdoin sadekelikin testiin. Mitään varsinaisia myrkkyjä en noille halunnut laittaa, teki mieli jättää välistä tänäkin vuonna. Nuo rehaavat toistensa niskoissa, Trau käy vähintään kahlaamassa joka päivä, eikä mulla ole heittää punkkimyrkkyihin järkyttäviä summia rahaa. Bravectoa mietin kyllä, mutta katotaan sitä sitten muutaman vuoden päästä uudestaan, kun on nähty miten se vaikuttaa pidemmällä aikavälillä. Oon vähän epäileväinen sen suhteen, haluanko syöttää koirilleni mitään punkkeja tappavaa, etenkään kun sitä ei ole vielä paljoa tutkittu, eikä niitä pidemmän aikavälin kokemuksia ole. Vaikka houkuttaisihan se helppoutensa puolesta.

Täällä on punkkeja. Paljon. Monet samoissa maastoissa lenkkeilevät ovat valittaneet, että joka ikisen lenkin jälkeen niitä saa olla nyppimässä irti. Meidän tämän vuoden punkkisaldo tähän mennessä 2, toinen ennen litkun keittämistä ja toinen pari viikkoa sitten, ainoana päivänä, jolloin en sitä Traulle suihkuttanut. Sillä oli koulupäivä, enkä viitsinyt viedä karkoitteelle haisevaa koiraa hierottavaksi luokkaan, jossa ei kierrä ilma. Tää toinen ei ollut onneksi ehtinyt vielä edes kiinni. Traussa molemmat, se on kunnon punkkimagneetti. Mitä korkeampi ja kosteampi heinikko, sitä hauskempaa siellä on juosta ja kieriä. Tore on ainakin toistaiseksi ollut täysin punkiton.

Tänään oli ainakin vielä litkussa teho tallella, se on tainnut lojua nyt pari viikkoa mulla jääkaapissa. Ei se enää haise ihan niin voimakkaalle kuin tekovaiheessa, mutta jos teho säilyy niin mitäpä sitä uutta tekemään, kun vanhaakin on vielä reilusti jäljellä. Haju ei ole näyttänyt koiria häiritsevän missään vaiheessa, etenkin Tore herkkiksenä kyllä näyttäisi sen, jos haju olisi sille ongelma. Sitä nyt vaan vähän aina ällöttää koska märkää vettä. Trau nauttii litkua myös sisäisesti, kuivaa aina lattian jos sisällä suihkutellaan. Mahtaa olla hyvää.

Eihän tuo pitkävaikutteista ole, meillä suihkutellaan koirat läpi aina ennen lenkille lähtemistä. Mutta kestänee jonkin verran myös kastumista, kun ei saatu sadekelilläkään punkkeja matkaan mukaan, eikä Traun alkulenkkienkään aikana tekemät uinnit ole tehoa kadottaneet.

Ihan riittävä punkkikarkoite meille ainakin tällä hetkellä. Täytyy sanoa, että en odottanut ihan näin hyvää tehoa, ollut positiivinen yllätys. Mikäli tuo osoittaa tehonsa myös monipuolisena ötökkäkarkoitteena, niin en valita. Saatan alkaa itse lenkkeilemään samalla tavalla hajustettuna kuin koirat.

4 kommenttia:

  1. Tehokkaalta jo aineksiensa puolesta vaikuttaa! Meidän koira syö valkosipulijauhetta ja sekin on tuntunut toimivan vallan mainiosti. Penskalle ei olla viitsitty valkosipulia syöttää, mahtaa siinä maha mennä sekaisin. Sillehän voisi kokeilla tuota konstia.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tehokkaalta myös haisee :D Valkosipulilla meilläkin on aikaisempina vuosina menty, nyt teki mieli kokeilla jotain uutta, vielä ei ainakaan kaduta tämä vaihto :)

      Poista
  2. Mä asun ihanasti puutiaisaivokuumealueella, pitäisköhän koklailla itselle tuota litkua :D Koiralla vannon taas sitten Sereston nimeen, vaikka onkin hintava, mutta eipähän ole sängyssä ylläripunkkeja kun panta tappaa ne tippuvat. Tosin, tuleva pentu ei sänkyyn saa tulla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile vaan :D Joku tappava myrkky olisi kieltämättä kätevä, mutta eipä meillä ole onneksi sängyssä tai muuallakaan sisällä näkynyt punkkeja vaeltamassa, ainakaan vielä :D

      Poista