10. toukokuuta 2016

Treenit ja Harjavalta RN

Ollaan ulkoiltu ja mökkeilty niin paljon, ettei ole jäänyt aikaa blogin päivittelyyn. Jos nyt pikapäivitys kuitenkin.


Traun perjantain agiliidot, ratapiirros nyt vähän sinne päin tehty mutta onpahan kuitenkin. Ennen omaa vuoroa siinä juteltiin, että Trau on vähän liikaa kädessä kiinni ja pitää "vetää nokasta" jokaiselle esteelle, mutta Trau oli asiasta eri mieltä. Ei tarvinnut stressata putkikulmista, sehän haki ne vallan mainiosti ja juoksi täysillä. 12 esteeltä lähti ekalla yrityksellä väärälle putkelle, kun en kääntänyt tarpeeksi aikaisin, ja kahdella vikalla esteellä hidasteli, ei tainnut mutkittelu olla kivaa putkirallattelun jälkeen. Muuten se liikkui, irtosi, haki itsenäisesti esteille, mutta kuunteli silti ohjausta. Ihan harmittaa ettei tullut videokameraa mukaan. Kelillä saattoi olla osuutta asiaan, ulkona oli kuuma eikä Trau kuumalla kamalasti rallita, niin riitti virtaa juosta viileässä hallissa :)

Lauantai mökkeilyä ja sunnuntaina suunnattiin vuoden tauon jälkeen Harjavaltaan näytelmiin. Kera corgin, joka oli pesty viikkoa aikaisemmin, jonka jälkeen neiti oli jo ehtinyt ottaa suokylvyn, vaihtanut värinsä lähinnä mustaksi, saanut pyllykarvansa sojottamaan joka ikiseen suuntaan (eniten ylöspäin) yms. Näyttelypaikalla piti vielä kieriä nurmikolla. Monet siellä harjaili ja puunaili corgejaan ties kuinka kauan, mä en enää jaksanut kuin pyyhkäistä isoimmat roskat turkista pois, ei tainnut olla harjaa edes mukana. Noh, eipä sitä sen kummemmin tarvinnutkaan puunailla:

"3v. Erittäin mukava tyyppi, erinomainen turkinlaatu. Pää hieman pieni suhteessa runkoon, riittävän vahva kuono-osa. Erinomainen ylälinja. Kauniisti kulmautunut. Liikkuu suurella tempperamentilla ja hyvällä draivilla." 
ERI AVK1 SA PN2 VASERT


Miten mulle osuukin aina koirat, jotka alkavat pärjätä siinä 2-3-vuotiaina, niinhän noille kaikille kolmelle on käynyt. Irahan haki vikoista näyttelyistään sertit peräkkäin, samoin Tore nappasi kolmesta viimeisestä näyttelystään sertit. Ei mitään paineita Traulle :D Ei me tosin varmaan tänä vuonna sen kummemmin kehissä jakseta pyöriä.

Näyttelyreissun jälkeen molemmat pääsivät vielä uimaan lämpimän päivän kunniaksi. Tore teki viime viikolla vain parit lyhyet rallytreenit, mutta onkin saanut karata ulkona päivät pitkät. Lauantaina veti vähän liikaa pallorallia, kun kaikki mökille pamahtaneet sukulaiset halusivat pelata sen kanssa mun kielloista huolimatta, ja sunnuntaina aamulenkillä olikin taas pompotukset palanneet... Eilen ja tänään on kuitenkin taas liikkunut ihan hyvin, joten katotaan nyt jos me tällä viikolla vihdoin uskalletaan palata vetohommien pariin. Suunnitelmissahan oli käydä pienellä vetolenkillä sunnuntaina illalla, mutta se nyt sitten jäi.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti