Trau pääsi taas agiliitelemään:
Kepit me jätettiin pois, mutta tuli selvempi ratapiirros kun laitoin ne tuohon, katkottiin siis vähän rataa, mikä taisi olla ihan hyvä. Eka mietitäkohta olikin jo kolmen ekan esteen pätkä. Eteen hidastamaan ja siitä ohjaamaan putkeen, ekalla yrityksellä Trau pamautti suoraan mun jalkaa päin, mutta yritys hyvä. Toisella kerralla ohjaaja oli ajoissa hereillä, ei valittamista. 8-11 pätkää muokattiin vähän, otettiin 15 putkesta vauhtia ja lisättiin yksi hyppy väliin. Taas ohjaaja oli ekalla yrityksellä myöhässä, koska corgi oli kovin kiireinen tänään. Teki tosi kivasti kun saatiin ohjaus kuntoon. Vikalla pätkällä ei mitään ihmeellistä, vauhtia oli ainakin ihan riittävästi. Trau on alkanut vihdoin hakea esteitä itsenäisesti, seilaili koutsin kanssa juttelun aikana itsekseen putkissa rallittamassa ja yrittipä neiti keppejäkin, ne vaan on niin työn alla ettei Trau niistä yksinään touhutessaan mitenkään kehuttavasti selvinnyt. Hassu. Mutkaputkeenkin sai lähettää yllättävän kaukaa.
Loppuun tehtiin vielä vähän sylkkäritreeniä, nakin perässä, yhdellä esteellä ja lopuksi radan kolme ekaa estettä. Ei olla Traun kanssa kumpikaan sitä ennen tehty, mutta Trauhan oli kuin olisi aina tiennyt miten se tehdään.
Herra kelpie puolestaan pääsi vihdoin keskiviikkona vetopuuhiin! Kaivettiin canicrossikamppeet esille ekaa kertaa syksyn jälkeen. Voihan pieni onnellinen kelpie, juostiin reilun kilsan lenkki parin tauon kera (ei koirasta johtuvia taukoja, kröhömm..), aikamoista täysillä painamista, mutten nyt pitkän tauon jälkeen halunnut hidastella vaan yritin pysytellä perässä. Taukojen aikana Tore siinä kyttäili mua silmät innosta kiiluen ja tuli monta kertaa viereen pörräämään, se kun tietää että pyydän sen aina viereen ennen kuin taas juostaan. Suuntakäskyt, hidastukset ja pysähtymiset oli kaikki alkuinnostuksen sähellyksen jälkeen hyvässä muistissa.
Kyttäsin jäähdyttelylenkin aika tarkkaan sen liikkumista, ei mitään vikaa missään! Ehkä me ens viikolla taas juostaan, kunhan saan omat jalat takaisin juoksukuntoon... Katotaan jos saadaan jotain ohitustreeniä aikaiseksi, kasvatellaan molempien kuntoa rauhaksiin ja katotaan mitä tästä tulee. Syksyllä näyttäis olevan yhdet kisat aika lähellä... Jos nyt vaan molemmilla paikat kestää niin pidetään ne harkinnassa.
Trau karasi siinä vapaana mukana meidän edellä koko matkan, pari kertaa piti muistuttaa ettei Torea paimenneta jos se on vetohommissa. Molemmat teki jäähdyttelyjen jälkeen vielä lyhyet rallytreenit parkkiksella, Trau lähinnä seuruuta ja Tore vähän kaikkea mitä mieleen pälkähti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti