Iran kanssa mä stressasin. Aina ennen agiradalle menoa päässä pyöri ajatukset siitä, pysyykö se nyt hanskassa ja pysyykö hanskat kädessä, vai tippuvatko ne jonnekin matkalle. Ira on vähän sellainen, tekee täysillä jos huvittaa, joskus oman rallin vetäminen on hauskempaa. Ja oishan se päässyt meidän silloiselta treenikentältä karkaamaankin, jostain aidan raosta vaan ja menoksi. Käytiin aginäytöksissä sen kanssa, ei mennyt ihan putkeen nekään, vaikka hauskaa olikin. Ja miksei mennyt, no koska en osannut luottaa siihen koiraan, en osannut luottaa siihen, että kyllä me osataan.
Koirien mielentiloista puhutaan paljon, ohjaajien ei niinkään. Mutta kun käsissä on herkkiä koiria, vaikuttaa oma mielentila ihan älyttömästi koirankin mielentilaan.
Ei ole yksi kerta, kun mulle on sanottu, että koira ois tehnyt ihan superisti, jos mä olisin luottanut siihen, että kyllä se osaa. Jos mä en ois luovuttamassa muutaman epäonnistumisen jälkeen - yleensä en olekaan, yleensä saan niistä vain syyn yrittää enemmän, mutta jos on muita asioita mielen päällä, monesti agikin on vähän sinnepäin-suorittamista ja silloin ne epäonnistumiset tuntuu. Toren tyyppisen koiran kanssa niitä myös tulee, se lukee ohjaajaa jatkuvasti ja tarkkaan, toisinaan yksi väärään suuntaan osoittava varvas aiheuttaa kelpien sinkoamisen täysin eri suuntaan kuin oli tarkoitus.
Meidän ekat möllit, ekat kisat ikinä, ei menny ihan putkeen. Olihan se suoraviivainen rata nopean koiran kanssa haaste, mutta isoin ongelma oli se, etten mä luottanut meihin, en itseeni enkä koiraan. Toisissa mölleissä ekalla radalla yksi virhe, pieni ajoitusmoka multa, toisella radalla nolla ja hyvällä ajalla. Ihan eri mielentila niin mulla kuin koirallakin. Osasin luottaa siihen, että me osataan, ja niinhän me osattiin. Keepis pysyi lähdöissä, kuunteli ohjausta, mutta teki silti täysillä. Ja ai että meillä oli kivaa!
Traun kanssa mielentila vaikuttaa vielä enemmän kuin Toren kanssa. Se paineistuu helpommin, se lyö hanskat tiskiin helpommin, se ei palkkaudu pelkästä tekemisestä kuten herra keepis. Sitä ei voi vaan lähettää putkeen tai rälläämään pallon kanssa yksinään silloin kun alkaa ottaa päähän. Mä ehkä pysyn sen vauhdissa ja se on hieman helpompi ohjattava, ei ihan niin tarkka siitä, mihin se yksi varvas nyt osoittaa, mutta siihen ne sen helppoudet Toreen nähden jäikin.
Ensi viikolla meillä on hallikortti. Yksin treenatessa luottamusongelma tulee olemaan ongelma. Kun ei ole sitä koutsia hokemassa, että luota nyt vaan, kyllä te osaatte, kyllä se koira osaa. Ei ole ketään kertomassa, missä mokasin ja miten asia korjataan, vaan se pitää jaksaa miettiä ihan itse. Ja yrittää uudelleen menettämättä luottoa tekemiseen. Mulla on vahvasti sellainen kutina, että tehdään ekoilla itsenäisillä kerroilla vaan helppoja asioita, haetaan sitä tekemisen meininkiä ja pidetään hauskaa. Unohdetaan vielä hetkeksi se treeneissä kerätty lista asioista, jotka vaativat työstämistä. Kyllä me ehditään vielä paneutua niihinkin :) Videokameraa varmaan kaivellaan esiin kaapista pölyttymästä (jos joskus löytäisin sen laturinkin...), pystyy itsekin sit etsimään niitä korjattavia asioita helpommin ja oishan ne videot kiva lisä tänne bloginkin puolelle.
Heitetään nyt loppuun mekin muutama lumikuva, vaikka se lumi ehtikin jo sulamaan pois. Vieteltiin siis pidennettyä viikonloppua Eurassa :) Oli mukana lenkeillä muutakin poppoota kuin Jörö-husky, mutta pentu ennätti tunkea itsensä lähes joka kuvaan. Luonteikas kaveri, 4kk ja otti jo yhteen molempien paimenten kanssa, Tore lopulta sai sen lopettamaan perseilyt ja sen jälkeen olivat ihan kaveria taas kaikki, mutta katotaan miten käy kun toinen kasvaa... Pakko sanoa, onneksi ei ole mun pentu. Noi paimenet oli pentuina tosi lössyköitä Jöröön verrattuna. Toisaalta jos tavoitteena on johtajakoira valjakkoon, niin pitäähän siinä hommassa luonnetta löytyä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti