Olisipa vuorokaudessa enemmän tunteja, sais tännekin joskus jotain kirjotettua...
Viime viikolla treenailtiin Toren kanssa maanantaina:
Oli yllättävän kiva rata! Tehtiin ohjaukset kolmoselle ja seiskalle pakkovalssilla ja valssilla, tuli vähän testailtua, kumpi meille sopii paremmin. Mähän en oo pakkovalssia ennen radalla tehnyt, yksittäisillä esteillä vaan joskus kokeillut, niin oli kiva testailla sitäkin. Vähän olin myöhässä, mutta josko sen tässä joskus oppisi kunnolla, tuntui aika toimivalta Toren kanssa.
Ei tuossa tainnut mitään sen ihmeempiä ongelmia olla, tai sitten oon vaan unohtanut ne jo. Valssikierroksella Torella tais olla kolmosella ja seiskalla palkat takana. Luultavasti ois toiminut ilmankin, mutta halusin pelata itelleni vähän lisäaikaa ja vahvistaa niitä takaakiertoja Torelle vielä.
Torstaina oli Traun treenit, tehtiin itsenäisesti. Tore pääsi mukaan myös, eihän Trau tuntia jaksa ;) Sen piti olla mukana vaan rauhoittumistreenissä, mutta keepiksen tuijottaessa esteitä ja Traun tekemistä niin "mäkin haluun!"-ilmeellä, että sai sekin sitten vähän treeniä.
Traun kanssa tehtiin tutustumista pussiin, aluksi se oli vähän jännä, lopussa jo paras este ikinä. Sen lisäksi putkelle lähetyksiä eri kulmista, parin esteen "rataa" milloin minkäkin ohjauskuvion kanssa. Ja pitihän neidin taas livistää myös A-esteelle, se on sitten kiva Traun mielestä, vaikkei sitä vieläkään ole varsinaisesti sille opetettu.
Toren kanssa tehtiin pari erilaista 3-6 esteen rataa, mitä nyt satuin kentällä valmiiksi olleista esteistä keksimään. Niitä takaakiertoja ilman takapalkkaa, kerran oli liikaa vauhtia (ja liikaa kierroksia), muuten sujui aika kivasti. Vähän sai Torekin juoksennella pussin läpi. Ilman mitään suunnitelmaa meni vähän höntsäilyksi koko homma, mutta olipahan molemmilla kivaa!
Treenien jälkeen ei muuta kuin koirat autoon ja mökkiä kohti, sunnuntaina valuttiin Euraan ja eilen illalla (yöllä...) palattiin vasta takaisin kotimaisemiin. Mökillä saivat rällätä ulkona paljon, Eurassa käytiin taas pari pitkää lenkkiä Jedin ja Ranen kanssa, ja siinä samalla saivat juosta hiekkakuopilla.
Nyt tässä vielä arvon, oisko meillä tänään vetopäivä pitkästä aikaa... Piti olla Traun treenit, mutta kipeenä en viitsi lähteä sinne juoksentelemaan tällä sadekelillä, kun ois ulkotreenipäivä. Huomenna se pääsee halliin kuitenkin, ja perjantaina on Toren vuoro. Lauantaina ois möllikisat, mutta jos tää tauti ei tästä pian häivy, täytynee jättää välistä :(
Etin niin kauan tätä blogia kun halusin niin kauan lukea että mitä teille kuuluu kun löysin teiät youtubesta! :D ja nyt kun löysin sen olin silleen jesjees :D
VastaaPoistaHahah :D Youtuben päivittely on tainnut vähän jäädä unholaan, vois sinnekin jotain taas kehitellä ;D
Poista