Vähän agikuulumisia pitkästä aikaa. Trau saa nyt pitää Toren treenipaikan ainakin hetkellisesti. Onneksi Trau sujahtaa treeniporukkaan ihan sujuvasti, vaikka onkin tehnyt paljon vähemmän kuin muut ja pystytään aika pitkälti tekemään samoja hommia. Perjantain rata näytti tältä:
Alkuperäinen suunnitelma oli palkata jossain välissä rataa, mutta halusin kokeilla miten koko rata sujuisi. Ja sujuihan se! Eka ihmetystä aiheuttanut asia oli se, että se pysyi lähdössä. Ei me olla sitä sen kummemmin treenattu. Ei mitään suurempia ongelmakohtia, 7, 4 & 11 putkiin meneminen oli vähän hakusessa, piti saattaa aika pitkälle, mutta löytyihän nekin sieltä. Muurista se meinasi mennä ekalla kerralla ohi, mutta korjasi asian itse ja kääntyikin lopulta hyppäämään sen, vaikka suunta selkeästi oli aluksi mun jalkoja kohti. Muutenkin se haki hypyille paljon paremmin kuin ennen, keskittyi tekemiseen eikä pelkästään mun kyttäämiseen palkan toivossa.
Loppuun tehtiin muutama kerta pituutta, mä kun en millään muista, onko se tehnyt sitä ennen vai ei :D Hyvin sujui, oishan tuon voinut ottaa rataankin mukaan. Traulle kun on muurikin esitelty kunnolla vasta radalla, eikä sekään ollut sille mikään ongelma. Kontaktit ja kepit pitäis saada vielä kuntoon, keppejähän se ei ole montaa kertaa treenannut ja juoksarit on aika pahasti vaiheessa (lue: on meillä se kehikko jo)... Mutta ei meillä onneksi mikään kiire niiden kanssa ole :)
Tänään käytiin vähän hömppäilemässä hallilla myös. Tehtiin vähän lähtötreeniä (se oikeesti pysyy jo aika hyvin) ja siinä samassa hypyn ja putken kanssa vähän ohjauksia ja takaakiertoja, joissa ei muuten ole mitään moitittavaa ja takaakierroille pystyy lähettämään jo yllättävän kaukaa. Muisteltiin vähän miten ne kepit menikään, 2x2-tyylillä siis mennään ja ihan kahdella kepillä naksuteltiin tänään. Loppuun vielä muutama kerta keinua, ajatuksena oli paukutella alastuloa, mutta Trau oli eri mieltä ja suoritti siis koko keinua, hidastettiin vaan alastuloa vähän. Ei siinä mitään ongelmaa, mutta ilman hidastamista ei tehdä keinua vielä hetkeen, vähän se liike taitaa vielä jänskättää. Mutta ennenhän ollaankin tehty keinua vaan pöytien avulla, koskaan ole ollut noin isoa liikettä. Tauoilla leikittiin, innostuihan Traukin siitä kun tarpeeksi kauan lelun kanssa härnäsi, mut kyllä se edelleen leikkii kotona paljon paremmin. Edistystä kuitenkin, alussahan se ei tarttunut leluun kiinni ollenkaan hallilla.
Ens viikolla treenit jatkuu, ja tiistaina loppuu myös Toren rälläyskielto! Katotaan kuinka pahasti siltä katoaa korvat, kun pääsee kahden viikon olemattoman hihnalenkkeilyn jälkeen juoksemaan :) Vaikka ihan rennostihan tuo on lomailuunsa suhtautunut.
13. helmikuuta 2016
11. helmikuuta 2016
Toren selkälausunto
Tulihan se sieltä, just sellaisena kuin ajattelinkin:
VA1 (aste 1, lievä)
SP0 (puhdas)
LTV0 (normaali)
"Viimeisestä rintanikamasta puuttuu kylkiluut (välimuotoinen nikama).
Rajatapaus LTV
Viimeinen lannenikama on lyhyt ja sijaitsee takana."
Ihmetellään nyt sitten, mitä harrastusten suhteen tehdään, normielämää tuo ei muuta mitenkään. Mitä nyt nopeasti oon asiaa tutkinut, joidenkin mukaan tuo kylkiluiden puuttuminen ei vaikuta mihinkään, joidenkin mukaan taas voi aiheuttaa ongelmia, mutta tiedä häntä. Ja LTV, puhtaaksi lausuttu, mutta ei täysin priima sekään, ja ne selän pahimmat jumitukset on usein just viimeisen lannenikaman alueella, että ehkä sekin vaikuttaa, vaikkei nollasta päätellen voi älyttömän iso vika olla...
Googlen kimppuun vaan, ehkä pian ollaan viisaampia. Osteopaatteja oon myös tällä viikolla tutkinut, käydään jossain välissä pyörähtämässä, kunhan saan valittua kenelle tuon vien.
VA1 (aste 1, lievä)
SP0 (puhdas)
LTV0 (normaali)
"Viimeisestä rintanikamasta puuttuu kylkiluut (välimuotoinen nikama).
Rajatapaus LTV
Viimeinen lannenikama on lyhyt ja sijaitsee takana."
Ihmetellään nyt sitten, mitä harrastusten suhteen tehdään, normielämää tuo ei muuta mitenkään. Mitä nyt nopeasti oon asiaa tutkinut, joidenkin mukaan tuo kylkiluiden puuttuminen ei vaikuta mihinkään, joidenkin mukaan taas voi aiheuttaa ongelmia, mutta tiedä häntä. Ja LTV, puhtaaksi lausuttu, mutta ei täysin priima sekään, ja ne selän pahimmat jumitukset on usein just viimeisen lannenikaman alueella, että ehkä sekin vaikuttaa, vaikkei nollasta päätellen voi älyttömän iso vika olla...
Googlen kimppuun vaan, ehkä pian ollaan viisaampia. Osteopaatteja oon myös tällä viikolla tutkinut, käydään jossain välissä pyörähtämässä, kunhan saan valittua kenelle tuon vien.
9. helmikuuta 2016
Lääkärikäyntejä
Eläinlääkäritäytteinen viikko takana. Traun silmät peilattiin terveiksi, lisäksi Trau keräsi ison joukon faneja odotushuoneessa tassut kohti taivasta ja häntä suussa pelleillessään ja sai myös eläinlääkäriltä paljon kehuja luonteestaan :)
Toren keikka oli vähän isompi. Ensin jätkä ei edes suostunut nukahtamaan, kuka nyt nukkua malttaisi vieraassa paikassa, jossa on vielä huomiota tarjolla. Eka piikki, ei mitään. Vähän se vaikutti känniseltä jossain vaiheessa, mutta nenä veti hajujen perässä ja riehuminenkin ois ollut kivaa. Toinen piikki persuksiin, kännisyys lisääntyi ja välillä malttoi hetken maatakin, mutta annas olla kun joku hoitaja erehtyi tulemaan huoneeseen tai edes kurkistamaan huoneeseen ikkunasta. Kiireellä syliin vaan moikkaamaan. Lopulta keepis siis suunnisti hereillä ollessa, vähän tokkuraisena sentään, tippaan ja saatiin siellä unille. Samoin hakiessa oli jo ihan jaloillaan, toodella tokkurainen ja käveli mm. eläinlääkärin ovea päin, mutta selvisi ihan omin tassuin autolle asti. Muutama tunti siitä ja yritti jo juosta... Ollaan vähän jouduttu keskustelemaan siitä, ollaanko nyt levossa vai eikö olla, kun mielipiteet on molemmilla erit.
Polvet koplattiin hereillä ja nukutuksessa, eikä niistä löytynyt mitään vikaa tälläkään reissulla. Anaalirauhaset oli (yllättäen) täynnä, ne tyhjennettiin ja huuhdeltiin, lisäksi se on nyt muutaman viikon syönyt pellavarouhetta, joka on mun mielestä auttanut vähän, eli sen kanssa ja säännöllisillä tyhjäyksillä jatketaan, josko anaalirauhasongelmat pysyis sillä kurissa. Kuvattiin selkä ja pallit jäi sinne. Eturauhasestakaan ei löytynyt mitään vikaa. Leikkauksesta toipuminen on sujunut varsin hyvin, ekan illan/yön tuo piippaili, saattoi johtua ihan vihasta kauluria kohtaan. Kolme päivää syötin kipulääkkeitä, vaikka ois varmaan pari päivääkin Toren kohdalla riittänyt. Kaulurikaan ei ole enää mikään kammotus, ihan itse se pää sinne sujautetaan ja sen kanssa liikkuminenkin sujuu ihan vaivattomasti, vaikka aluksi näyttikin aika epätoivoiselta :D Keepis oli milloin missäkin matossa jumissa, kun ei tajunnut nostaa päätään. Nyt hypellään jo sohville ja tuoleillekin kaulurin kanssa ihan helposti. Eipä sitä onneksi kauaa enää tarvitse pitää, me ei Traun kanssa paljoa arvosteta tuota kauluri päässä riehumista ja tökkimistä.
Ja se selkä. Siisti, mutta ei se ilmeisesti ole ihan täysin priima. Mitä nyt olen muiden mielipiteitä kysellyt, kun tuo oma kokemus selkäkuvien tuijottamisesta ei ole järin suuri, niin eka veikkaus oli LTV4, yksi lannenikama liikaa. Edestäpäin laskettuna kuitenkin vaikuttaa enemmän siltä, että se on viimeinen kylkiluupari, joka on hipsinyt jonnekin, eli se olisikin VA1? Tai sitten me ei kukaan osata tulkita noita kuvia tarpeeksi hyvin, mutta ei se mun kokemattomaan silmäänkään priima ole nyt, kun oon saanut jotain käsitystä niiden nikamien laskemisesta. Kuulemma näyttää myös joihinkin kuviin verrattuna vähän "mutkikkaalta", siis esim. lanneranka laskee voimakkaammin kuin monilla muilla, mutta taas mun kokemuksella siitä asiasta ei sanota yhtään mitään. Odotellaan nyt kennelliiton tuomiota ja mietitään jatkoa sen mukaan. Toivottavasti saadaan sieltä lausunto vielä tämän viikon aikana.
Jos sieltä nyt jotain vikaa kennelliitonkin mielestä löytyy, niin ainakin se varmistaa sen, että jatkossa mun kaikki koirat kuvataan myös selän osalta virallisesti. Torehan on epävirallisesti kuvattu terveeksi selän osalta. Muiltakin kyllä kuullut samaa, että kokeneenkin ell:n mukaan koira on ollut terve, mutta ei ole kuitenkaan loppupeleissä sitä ollutkaan. Jos taas selkä onkin kunnossa, niin mysteeripompottamisen ja jumiutumisten selvittely jatkuu taas lähtöpisteestä. Pakko sille on joku syy olla, ja kun miettii, että ekat pompottamiset oli n. 3kk agin aloittamisen jälkeen (eli niihin aikoihin kun aloiteltiin ratapätkien tekemistä), niin ehkä se agi siihen kuitenkin tavalla tai toisella vaikuttaa.
Agiliitelyt on valitettavasti olleet Traunkin osalta taas pienellä tauolla. Ensin olin kipeänä, ja viime viikolla juututtiin Euraan, kun auto päättikin heti kotimatkan alussa jämähtää tielle. Nyt ollaan päästy kuitenkin jo kotiin asti, josko sillä taas uskaltaisi ajella tällä viikolla treeneihin :) Trau saa nyt vielä ainakin tällä viikolla ja luultavasti vielä ens viikollakin tuurata Torea ohjatuissa, sen jälkeen mietitään sit kumpi siellä jatkaa. Jos Tore, niin Traukin pääsee näillä näkymin silti loppuvuodella palaamaan takaisin ohjattuihin treeneihin omatoimitreenauksen lisäksi, riippuen nyt toki pentusuunnitelmien sujumisesta ja n. miljoonasta muusta asiasta. Ja jos Tore, niin tahkotaan sen kanssa ennen kunnon ratatreeniin paluuta hyppytekniikkaa ja toki avataan taas kaikki jumit. Onneksi on se hallikortti ja hyppytekniikka ei ole mulle ihan vieras laji, niin sen tekeminen ei ole ohjatuista pois.
| "Mulla on tällänen elämänvaikeuttaja" |
| "Älä nyt vaan tule sen kaulurin kanssa yhtään lähemmäs!" |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


