Lumirallia

On se lumi ihmeellinen asia. Johan tässä oltiinkin välissä muutama viikko ilman, nyt se on taas niin siisti juttu että... Trau näkee maailman yhtenä isona pizzana ja Tore juoksuratana. Hihnakäytöksestä ei puhuta. Noh, eiköhän nuo pian taas siihen totu.

Nyt kun saatiin taas lunta, päästään jatkamaan vetotreenejä. Ehdittiin viime vuoden puolella jo aloittelemaan. Tore ja Juri juoksevat samaa vauhtia, joten ei muuta kuin molemmille vetovaljaat niskaan ja pulkka perään. Vauhtia riittää ja etenkin Torella on pienoisia vaikeuksia vetämisen lopettamisessa. Kotiin kävellessä täytyy käydä kurkkimassa pulkkaa ja kokeilla jatkuvasti, voisiko sen kanssa juoksemista jatkaa. Videota vetotreeneistä on tulossa, mikäli ehditään kuvaamaan ennen kuin lumet taas lähtevät.

Aksan suhteen näyttää aika huonolta. Piti aloittaa se huhtikuussa, mutta alkeiskurssin ajankohta siirrettiinkin tammikuuhun ja paikkana halli Riihimäen perämetsässä, reilun 10km päässä meiltä. Julkisilla pääsisi toki sinne, pienenä muttana se, että paikalla oltaisiin kaksi tuntia ennen treenien alkamista ja kotiin pitäisi kävellä... Muut kurssilaiset taitavat kaikki olla Hyvinkäältä, joten kenenkään kyydissäkään ei kovin helposti pääsisi paikalle.
Muualta on myös kyselty. Yhdestä seurasta ei saa ketään kiinni, on kokeiltu yhteydenottolomakkeet, sähköpostit ja soittamiset, mutta ei. Toisesta seurasta vastattiin, että käy vaan itsenäisesti treenaamassa jos tahdot. Jos ei kuitenkaan... Kaksi seuraa olisi ottamassa meitä innolla mukaan, mutta niiden hallit taas ovat reilun puolen tunnin junamatkan päässä eikä mitenkään helpoissa paikoissa nekään.

Eikä asiaa ainakaan auta se, että me ei asuta enää muutaman viikon päästä aseman vieressä, vaan toisella puolella koko kaupunkia. Vaihdetaan kerrostalosta luhtitaloon ja vähän rauhallisemmalle paikalle.

Vähän olen jo selvitellyt, josko sitä vaan keräisi oman porukan kasaan, vuokraisi hallin ja hankkisi kouluttajan. Tai sitten me vaan kiltisti jatketaan tokoilun ja vedon parissa.

Kuvat eivät taas suostuneet yhteistyöhön bloggerin kanssa, mutta sainpas lisättyä muutaman kuitenkin.

Jalat solmussa(?)

Nuorten koirien lauma

Kirjoitetaanpas kunnolla taas pitkästä aikaa. Rakkaalla foorumillamme hevostalli.netissä minulle on monesti tultu sanomaan, ettei meidän lauma voi toimia. Kun sanon, ettei ongelmia ole, tullaan mulle väittämään, etten vain näe niitä. No, jos en kerran näe niitä, niin eihän ne silloin mun mielestä mitään ongelmia ole.

Onhan nuo kaikki otettu pienillä ikäeroilla. Tore & Juri ovat molemmat reilun vuoden, huikealla päivän ikäerolla. Trau on 6kk ja Turbo-Urpo pian 5kk. Tore ja Juri ottivat teineilyidensä aikana muistaakseni 2 tai 3 kertaa yhteen, selvittivät välinsä ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmaa. Trauma on tainnut antaa jokaiselle pojista muutamaan otteeseen hampaasta, vaikka siksi että nyt kuljettiin ohi liian läheltä nukkuvaa neitiä. Ei nuo urokset kuitenkaan tyhmiä ole, vaikka kieltämättä joskus siltä tuntuukin, ovat oppineet tosi nopeasti lukemaan Trauskua ja tietävät milloin sen lähelle voi mennä ja milloin ei.



Pieniä murinoita on välillä, nekö tästä laumasta tekee toimimattoman? Tore saattaa murista, jos joku hyppää sen päälle kesken unien. Juri murisee, jos joku menee liian lähelle kesken syömisen. Trau ärähtää jos joku yrittää ottaa siltä esimerkiksi luuta pois. Urpo ärisee mistä milloinkin, mutta Tore on ainoa, joka ottaa sen todesta, muut eivät jaksa Urpon ärinöistä välittää. Me ei kuitenkaan nähdä pieniä murinoita ongelmana, se kun jää aina siihen yhteen murahdukseen, tai Traun kohdalla vihaiseen haukahdukseen. Hampaita ei näytellä, muita ei purra, joten missä ongelma? Jos me tiputetaan ruokaa lattialle, kukaan ei tappele, nopein syö ne pois jos me ei ehditä kieltämään. Välillä syövät kaikki samassa kasassa.

Arki sujuu helposti. Jokainen koirista on älyttömän helppo arjessa, Urpo nyt on toisinaan hieman rasittava energiansa kanssa (jotenkin muistelisin Toren olleen samanlainen pentuna..?), mutta ei sitäkään voi vaikeaksi sanoa. Sisällä otetaan rennosti, joskus koirat saattavat leikkiä keskenään ja se on ihan ok, kunhan ääntä ei lähde liikaa. Yksinolojen ajaksi pennut jätetään erikseen vanhemmista, me ei luoteta siihen, että pennut antaisivat toisten nukkua rauhassa. Trau on mun huoneessa, Urpo Paulan huoneessa ja Tore & Juri tilavassa eteiskäytävässä.

Kun nuo päästetään neljästään juoksemaan vapaana, ei voi olla kuin onnellinen siitä, että niitä tosiaan on neljä. Pojat juoksevat keskenään, yhden kiinnostuminen hajuista ei haittaa, toiset voivat silti jatkaa leikkiä. Trau nyt vähän eroaa porukasta, se huitelee milloin missäkin itsekseen, käy välillä hetken leikkimässä ja palaa omiin hommiinsa.

Toki voi olla, että tilanne muuttuu, kun nuo nuorimmaiset pääsevät aloittamaan teineilyn, mutta aika näyttää. Siitä on ihan turha stressata etukäteen. Tottakai ongelmia tulee, jos me jatkuvasti etsitään pieniäkin merkkejä niistä. Mutta elellään ihan rennosti ja jos ongelmia ilmenee, selvitetään ne kaikessa rauhassa.

Kämppiksen puolesta on paha mennä mitään sanomaan, mutta itse en ainakaan ole katunut kertaakaan Trauman ottamista. Ei tuo kakara tosin ole pentukuumeeseen auttanut, pahentanut vain... Mutta eiköhän tämä lauma ole täydellinen juuri tälläisenä, ei yhtään koiraa lisää vielä pariin vuoteen.

Rakennekuvia + kasvattajapäiviä

Hih, nämäkin jo kuukauden takaa. Vähän on päivittäminen jäänyt.

& 

Ne muutkin laumalaiset:

Turbo-Urpo, huomatkaa tasainen ja taidolla tehty trimmaus!
(Raukasta oli pakko tehdä kalju kun tytöt vähän koski trimmeriin ekaa kertaa ikinä ja tulos oli sen näköinen...)

Juri

Muutama viikko sitten tuli vierailtua Tampereella corgien kasvattajapäivillä. Menin foorumilla ja facebookissa avaamaan pääni corgien nykyjalostuksesta ja sinnehän sitten käskettiin. Positiivinen yllätys kaikenkaikkiaan, paikalle saapuneet kasvattajat olivat oikeasti kiinnostuneita corgien terveystilanteesta ja ovat valmiita tekemään töitä tilanteen parantamiseksi, eivätkä suosi liian usein nähtyä "maha laahaa maata"-mallia.
Vaan kun olisi saatu paikalle ne kasvattajat, jotka surutta yhdistävät esimerkiksi kaksi D/D-lonkkaista koiraa selittäen, etteivät lonkat ole corgien suurin ongelma (ei ehkä vielä...). Tai ne liian lyhytkinttuisten kasvattajat. Eihän niiden jalattomien corgien kanssa voi edes tehdä mitään, ei ihme että joillain on corgeista sellainen käsitys, etteivät ne jaksa liikkua.

Oli varsin mielenkiintoinen luento luonteen periytyvyydestä sekä perinnöllisistä vioista ja sairauksista ja saatiin ihan mukavasti keskusteluakin aikaiseksi. Tässä kun oli ennen Trauskin kotiutumista pieni tauko corgipiireistä, oli tosi mahtavaa saada päivitystä omiin tietoihin siitä, missä corgien kanssa nyt mennään. Ja nyt ainakin tietää, keneltä kasvattajilta uskaltaa seuraavaa pentua aikanaan kysellä ;)