2. helmikuuta 2018

Huonoa ja hyvää

Aloitetaan vaikka huonoista: viime viikolla yksi ilta olin juuri nukahtamassa, kun viereen pöllähti tärisevä Trau. Ei tuntunut mistään kipeältä kun koplasin sitä läpi, kysyin haluaako se ulos ja ovellehan se kipitti. Mun ehtiessä eteiseen oli jo pissat matolla. Käytiin kuitenkin ulkona toteamassa että näemmä pissan joukossa oli myös verta. Onneksi vakioell vastasi vielä facebookissa vaikka puhelin olikin kiinni, hetken tuumimisen jälkeen päätin että lähdetään sinne heti aamusta kun avaavat ovet, kun toinen vaihtoehto olisi ollut lähteä ajamaan 50km keskellä yötä kamalassa kelissä. Trau oli kuitenkin ulkoilun jälkeen ihan oma itsensä ja pidättikin ihan hyvin kuutisen tuntia yöllä, ehti itsekin vähän nukkua. Aamulla sitten Trau lääkäriin, ultraan ja pissanäyte tutkittavaksi. Struviittikiteitähän siellä. Kipulääkettä ja erikoisruokaa hetkeksi, C-vitamiinia ja kiveton-jauhetta pidemmäksi aikaa ja toivotaan ettei kuukauden päästä kiteitä enää ole.

Seuraavana päivänä tyyppi ontui pitkästä aikaa, mysteeriontuman syyksi löysin kuin löysinkin älyttömän pienen mutta kipeän lihasjumin lapojen takaa (tai melkeinpä alta) ja se oli jo hoidettu pois, joten hetki tuli mietittyä että mitäs nyt. Lievää furunkuloosia sit vielä virtsakiteiden lisäksi. Se lähti onneksi paranemaan hyvin ihan betadinevedessä seisoskelulla ja vetramil-voiteella.

Trau jäikin sitten taas alkuviikolla Euraan hoitoon, juoksujen pitäisi alkaa koska tahansa. Suunnitelmissa oli yrittää Traun astuttamista vielä näistä juoksuista, mutta luonnollisesti kaikki pentusuunnitelmat on nyt Traun osalta unohdettu.

Tore sentään on nyt pysynyt terveenä ja toivottavasti pysyykin. Satunnaisesti pomputtelee ja anaalirauhaset siltä jouduin tyhjentämään, mutta onneksi anaalirauhasvaivatkin jäävät taas todennäköisesti osteopaatin pöydälle kuten aina ennenkin. Ensi viikon perjantaille saatiin onneksi jo aika, ei tarvitse pitkään odotella :) Eikä se mitenkään kipeä ole kuitenkaan pompottelusta huolimatta, herra herkkiksestä kyllä näkee jos sitä sattuu.

Tänään pitkästä aikaa kelitkin suosi ja sattui vapaapäiväkin sopivaan kohtaan. Nollakeli, vähän sateli lunta ja torstain sateiden jäljiltä sitä oli jo muutoinkin ihan kivasti maassa. Suunnitelmissa ollut lyhyt hölkkälenkki venähtikin kahden tunnin ja kymmenen kilometrin mittaiseksi kävelyksi :D Polkujen vakiokäyttäjät ovat ilmeisesti kaikki vaihtaneet hiihtoon, ihan umpihangessa sai tarpoa. Oli sen verran lämmin, että laitoin päälle takin, jota en ole pitkään aikaan käyttänyt muutoin kuin canicrossaillessa... Niin se pieni juttu voi vaikuttaa, jo metsää kohti kävellessä herra keepis oli veto päällä ja haukkua komensikin muutamaan kertaan, ei hoksannut ettei ollut vetokamppeita mukana vaikka tutun takin päälle laitoinkin.

Piti sitä sitten illalla päästä juoksemaan kuitenkin, vetokamppeet mukaan ja takaisin metsään. Vihdoin tämän vuoden ekat canirossailut ja juostiinkin pari kilsaa putkeen (ihan hyvää vauhtia vieläpä, etenkin kun huomioi upottavan alustan, olisko keskinopeus ollut jossain 11-12km/h tienoilla), en ole aikaisemmin noin pitkää matkaa Toren perässä jaksanut. Ilmeisesti tauko siis teki ihan hyvää. Ehkä meillä vielä on sairasteluista huolimatta mahdollisuus harkita keväällä jotain harrastussarjan kisoja...

Lumessa jäähdyttelemässä juoksemisen jälkeen, siellä se pyöri onnellisena :D
Ilmoittauduin Toren kanssa myös koiratanssin verkkokurssille, sen alkua ei onneksi tarvitse enää montaa päivää odotella. Saa nähdä mitä siitä tulee. Traukin pääsee toivottavasti juoksujen jälkeen takaisin agilitykentille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti