20. joulukuuta 2016

Treenataan taas!

Pieni tauko teki hyvää. Viime viikolla käytiin kahteen kertaan hallilla, teknisten ongelmien takia vaan jäi päivittämättä tänne. Keskiviikkona kaverin kanssa, löydettiin sieltä valmis rata numeroineen, joten käytettiin sitä. Trau teki koko rataa, pätkäistiin vain kepit pois, ja Tore peräti kahta pientä pätkää, joista etenkin videolla näkyvä oli hieman hankala keepikselle :D Trau teki lisäksi vähän vinokeppejä, mutta ne on sille ilmeisesti aika hankalat, jos niitä vähänkin nostaa. Se ei lyhyiden kinttujensa takia pysty juoksemaan keskellä suoraan, joten taidetaan unohtaa vinot ainakin hetkeksi ja jatkaa keppitreeniä muilla keinoin.

Huomatkaa videolla ohjaajan radan unohtaminen korjauksineen:



Ja perjantain Traun ohjatut:


Vähän taas muokattiin rataa, tehtiin kahdessa pätkässä. 1-14, ja toisella pätkällä 14 ja 13 väärästä suunnasta, että päästiin jatkamaan rata loppuun. Kiva, sujuva rata. Kasiputki oli ainoa missä Trau vähän kyseli, se ei vaan siedä sitä että mun vauhti hidastuu ennen putkea. Mutta hirmu hyvin se jo hakee itse esteitä!

Loppuun kokeiltiin korkeaa A:ta, mutta tultiin siihen tulokseen, että tehdään sitä itsekseen alkuun toisella kentällä, josta löytyy kumirouhepintaiset kontaktit, kun niissä on enemmän pitoa tassuille. Trauhan aina uusilla esteillä hidastaa kysymään multa että niin tännekö, niin ei tuolla vakikentällä oleva A toimi vielä kovin hyvin, tassut luistaa siinä jos vähänkin hidastaa. On se sen pari kertaa mennyt, mutta kokeillaan hakea varmuutta ja vauhtia ensin vähän pitävämmällä esteellä. Tore oli mukana hengailemassa ja teki vähän rallattelujuttuja, sekä kertoi kaikille kovaan ääneen olevansa paikalla.

Tälläkin viikolla ollaan jo ehditty kahteen kertaan hallille. Eilen oli Toren ohjatut rallyt, tehtiin pientä ratapätkää ja yksittäisenä muutamia ylempien luokkien kylttejä. Ratapätkässä ei mitään valittamista, vaikka kyllä Toresta taas huomasi, että pidemmät seuruupätkät on sille aika tylsää. Yksittäisenä tehtiin mm. saksalaista oikean puolen seuruusta, keepiksellä vaan on vasemmalla puolella seuraaminen niin vahvana, että meni vähän pelleilyksi :D Keepis on myös ollut liikaa huskyjen seurassa, koska piti kauniin ulvontakonsertin vuoroa odotellessa...

Tänään käytiin keskenämme hallilla. Sopivasti kaveri oli lähdössä jäähdyttelylenkille juuri, kun ajettiin hallin pihaan. Pääsi paimenet rälläämään kavereiden kanssa pahimmat energiat pois ennen treeniä. Molemmat teki vähän keinua ja keppejä, keinu on molemmilla aika hyvällä mallilla. Tore sai tehdä vinokeppejä, kun ne siinä keskellä kenttää tyrkyllä olivat. Ei siinä mitään, kokeilumielessä jätin liinan pois ja mun hommaksi jäikin vain käydä tiputtamassa lisää nameja targetille, Tore hoiti itsekseen loput. Vaikkei se ole koko keppejä nähnyt pitkään aikaan, oli niiden idea jossain muistissa. Kyllä ne jo melkein suoriksi uskalsi nostaa.

Traun kanssa vaihdettiin keppien kanssa taktiikkaa ihan kokonaan. Sen ensimmäinen koutsi neuvoi joskus opettamaan kepit naksuttimella, ja sitähän me lähdettiin kokeilemaan. Pari toistoa ja kepit sujuikin jo rauhallisella vauhdilla ihan sillä, että kävelin vieressä kehumassa. Eiköhän me vihdoin löydetty se Traulle sopivin tapa! Verkoistahan se tulee yli, vinot on vaikeet, kakskakkosilla ollaan jonkun verran tehty, mutta niihin sopivia keppejä ei hallilta löydy. Porukoiden pihasta kyllä, muttei niitäkään näin talvella voi käyttää.

Agihommien jälkeen jäi vielä hetki aikaa, joten Toren kanssa vahvisteltiin oikealla puolella seuraamista. On sekin idea siellä jossain, mutta tosi helposti lähtee tarjoamaan vasenta puolta, jos on vähänkään epävarma. Ei meillä onneksi mikään kiire sen kanssa ole.


Torstaina käydään vielä Traun kanssa pyörähtämässä oman agiporukan harkkakisoissa, perjantaina käännetään taas auton nokka kohti Euraa ja unohdetaan treenailut ainakin muutamaksi päiväksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti