3. joulukuuta 2015

Aksailua

Käytiin eilen Ditan ja Lunan kanssa seikkailemassa Hyvinkään metsissä pari tuntia, jonka jälkeen suunnattiin hallille. Tehtiin lyhyt rata, jonka alkupätkä oli sama kuin meidän ekoissa mölleissä, halusin kokeilla joko me selvitään siitä kunnolla. Selvittiinhän me, ei tosin kaikilla yrityksillä. Keepis oli lenkin jäljiltä vähän väsynyt, eikä keskittyminen ollut ihan huippuluokkaa ja siihen päälle olin itsekin aika unenpöpperössä :D Loppuun pyöriteltiin taas vähän puomin loppua, ja vau meiltä puuttui ylimääräinen sähläys melkein kokonaan! Itse sai vaan seisoa paikoillaan ja toimia namiautomaattina. Tosin uusi idea on tarjota maahanmenoa alastulolle, hmm. No, on ne nyt paljon aikaisempaa paremmat jo kuitenkin.

Kerrankin vähän liikkuvaa kuvaa, oli pakko lisätä loppuun vielä herra putkihullun oma keksintö putken kiertämisestä (jonka jälkeen uudella yrityksellä se kiersikin putken sijasta pussin, vaikka oli jo juoksemassa suoraan sitä kohti):



Traun kanssa tehtiin samaa alkupätkää, mutta se oli tauon jäljiltä vähän ruosteessa, vaikka innolla tekikin :D Tehtiin senkin kanssa kakkoshyppy pakkovalssilla, muistaakseni se kyllä sujui aikaisemmin ihan hyvin, mutta nyt ei meinannut onnistua. Toisaalta olin just ohjannut siinä Torea ja mua hämmensi myös ero koirien nopeuksissa, eli menee kyllä aika pitkälti mun piikkiin ihan jo sen takia, että olin vähän liikaa edellä ohjauksien kanssa. Palkkailtiin sitten siitä ja tehtiin loppuun vielä hyppy-putki. Vähän myös takaakiertoja yksittäisillä esteillä, ne on Traulla ihan huiput! Ja koska keepis pysyi mahtavasti lähdöissä, Trau päätti hoitaa lähtöongelmien järjestämisen sen puolesta. Tämä tietää lähtötreeniä Traulle. Joku kerta tulee videota senkin tekemisestä, kunhan saadaan homma taas rullaamaan :)

Mulla alkaa vihdoin olla aika selkeät sävelet siitä, mitä kummankin kanssa jatkossa itsenäisillä hallivuoroilla treenataan. Toren kanssa kontakti- ja keppitreenin lisäksi ohjemassa tulee olemaan ainakin takaakiertoja, irtoamista (ois ihan kiva, että eiliselläkin radalla sen ois voinut vaan lähettää vikan hypyn takaakiertoon vähän kauempaa, kun enhän mä sinne ehtinyt ja (loppu)suorilla se ei vieläkään irtoo) ja mä opettelen tekemään eri ohjauskuvioita sen kanssa riittävän nopeasti, koira kyllä pääsääntöisesti osaa, mutta kun ohjaaja ei niin...

Traun kanssa muistellaan esteet mieleen, jatketaan rengastreeniä, se kun on tuolle edelleen vaikea sisäistää, rakennellaan juoksukontakteja ja kerrataan ohjauskuvioita, keinutreeniä vois myös jatkaa. Ja mä opettelen olemaan kiirehtimättä sen kanssa ja muistaa, että se ei ole Tore, vaikka nopea onkin :D Kunhan ollaan käyty kaikki esteet läpi, tehdään samoja ratoja mitä mulla on suunnitelmissa Toren kanssa, mutta lyhyemmissä pätkissä alkuun, se kun ei ole vielä kovin monen esteen ratoja tehnyt.

Hallihurtat

4 kommenttia:

  1. Teille olisi haastetta! :D

    http://elamanpituistarakkautta.blogspot.fi/2015/12/luukku-9-kerro-se-kuvin.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vaikuttaa kivalta haasteelta! Pitääkin ottaa toteutukseen, kunhan saan revittyä aikaa jostain :D

      Poista
  2. Torella on ihan kamalan vaivaisen näköinen hyppytyyli... kannattaa treenata hyppytekniikkaa tai tutkia voisiko johtua jostakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sen hyppytyyli ihan parhaasta päästä ole, vaikka tuossa videolla osa hypyistä näyttääkin kamalilta lähinnä sen takia, etten itse osaa ohjata :D Taisi olla jumissakin tuolloin taas jo. Hyppytekniikkaa on tehty kyllä, ja tehdään jatkossakin :)

      Poista