24. heinäkuuta 2016

Kesäkuulumisia

Ollaan pidetty treenitaukoa ja huideltu siellä sun täällä, joten blogi on taas jäänyt hetkittäiselle hiljaiselolle. Kyllä me täällä silti ollaan, aktivoidutaan taas jossain vaiheessa. Nää kesät on vähän tälläistä sählinkiä.

Ollaan käyty asuntoautolla reissussa, reissun lopuksi kävin koirien kanssa viiden tunnin seikkailulla Seitsemisen kansallispuistossa. Mäkistä maastoa ja paljon tutkittavaa, jaksoivat hurtat nukkua sen jälkeen pari tuntia autossa. Ei muuten ollut lenkkimaastoissa valittamista. Treenailtu jotain pieniä yksittäisiä rallyjuttuja, ei kovin vakavalla fiiliksellä. Treffattu kavereita, mökkeilty, uitu, seikkailtu metsissä ja tietysti jahdattu pokemoneja... Tosin koirien mielestä kaupunkilenkkeily on tylsää.

Ei mitään sen kummallisempaa. Trau yrittää kaljuuntua, pahin karvanlähtö on onneksi jo ohi. Torekin yritti, muttei siitä ikinä irtoa yhtä paljon karvaa kuin corgista. Piti suunnistaa taas ensi viikolla päivävaellukselle, mutta sääennusteet on eri mieltä. Taidetaan lykätä reissua ja tyydytään kunnon aamu- ja iltalenkkeihin.

Mutakylpyjä on otettu.


Meki oltas haluttu kiivetä torniin.

...olisi vielä lisääkin kuvia, mutta jätetään ne seuraavaan postaukseen.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa niin tutulta tuo corgien karvanlähtö 😂 miten voi niin pienestä koirasta lähteä niin paljon karvaa? Missä päin on muuten Seitsemisen kansallispuisto? Mulla on tullut kauhea kansallispuisto innostus tän kesän aikana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on tullut ihmeteltyä täälläkin :D Sit toi vielä tulee aamuisin halaamaan (=tukehduttamaan mut päällään/kaulallaan), kiva aamuherätys karvanlähtöaikaan, silmät suu ja nenä ihan täynnä karvoja :D

      Jossain Parkanon ja Tampereen välimaastossa, kiva paikka mutta tosiaan kannattaa reissua suunnitellessa huomioida maaston mäkisyys, tuntui kilometrit tosi pitkiltä etenkin loppumatkassa :D Helvetinjärvi on siinä aika lähellä myös, se multa on vielä tutkimatta, mutta kuulemma käymisen arvoinen paikka sekin :)

      Poista