13. helmikuuta 2014

Opinnäytetyön pienet apurit

Saatiin lisää motivaatiota treenaamiseen, siis me ihmiset tällä kertaa. Pari viikkoa aikaa hioa tokoa ja vähän virkakoirien työjuttuja. Säästytään suurimmalta kirjoittamiselta, kun tehdään suurin osa päättötyöstä videoiden voimin. Meillä siis kämppiksen kanssa aiheena koirien käyttö turvallisuusalalla. Jaettiin hommia vähän... Tore saa vetää tottelevaisuusosiot, poliisikoirilta ja vartiointikoirilta vaadittavat asiat (tosin ilman suojelua ja hakua, ne skipataan ihan suosiolla). Juri ja Urpo treenaa jälkeä, katsotaan kumpaa sitten videoidaan. Trau on juoksujen (ainakin urosten mielestä, tiedä sitten onko ne alkamassa vai ei..) vuoksi Eurassa hoidossa, joten sen kanssa ei tehdä kummempia. Joku koulutusvideo väkerretään kai sen kanssa kun tuossa viikon päästä nähdään. Lisäksi opetetaan kaikki koirat tunnistamaan kahvin haju ja katsotaan kuinka vaikeita piiloja meidän kahville pian saadaan.

Toren kanssahan uutena tulee siis eteenmeno ja nouto, johon ollaan kyllä tehty vähän pohjaa. Ja se kahvin etsiminen tietysti. Eteenmenoa treenaillaan nyt ämpäritaktiikalla, eli palkan saa hakea itse ämpäriltä. Näin ensimmäisten treenien jälkeen pakko kehua, ihan huippu keepis hoksasi idean heti! Kahvikin etsitään varsin hienosti, ei vaan meidän paperiin käärityt kahvit tahdo pysyä siellä paperissa kelpien riepotuksessa. Oma vika kun menin opettamaan kaivamista ja tavaroiden suuhun ottamista tässä välissä :D

Loppuun toooodella huonolaatuista, yöllä kuvattua vetovideota pojista. Pitäisi joskus valoisalla ottaa parempaa videota... No, onpahan todistusaineistoa kuitenkin. Opinnäytetyön videoita varmaan laittelen tänne myös, kunhan saadaan ne valmiiksi.



Vetokärpänen on päässyt puraisemaan aika pahasti. Kelien ollessa mitä on, oon tässä vähän kuolaillut kickbikeä, ne on vaan etenkin maastoon sopivina pikkasen kalliita opiskelijan kukkarolle... Pitänee aloittaa lottoaminen. Lottovoittoa odotellessa, siihen asti vedetään talvisin pulkkaa ja muutoin canicrossaillaan. Pyörän kanssa en uskalla enää vedättää, vauhtia löytyy jo vähän liikaa omaan makuun... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti