Mitä meille kuuluu?

 Hupsista, muutama vuosi vierähtänyt välissä. Mutta täällä me ollaan edelleen!

Ollaan blogihiljaisuuden aikana muutettu pariinkin kertaan, jätettiin Etelä-Suomi taakse ja siirrettiin kimpsut ja kampsut Raumalle aika tasan vuosi sitten. Nyt on kokonaan uudet lenkkireitit, paljon riittää vielä lähiseuduissakin tutkittavaa, ja koirilla on muutama uusi leikkikaveri. Tosin harvemmin enää intoutuvat sen suuremmin muiden koirien kanssa leikkimään, kyllä siihen leikkimiseen tahdotaan ihminen lelua heiluttamaan mieluummin. 

Torella todettiin vuosi sitten sydänvika, sivuääni 4/6 ja myksomatoottinen läppärappeuma tuli diagnoosiksi. Pimotab-lääkitys ollut käytössä nyt vuoden verran. Käytiin sydänultrassa sisaruksilla todettujen sydänvaivojen takia, ja sen kautta sitä diagnoosia osasi itsekin vähän odottaa vaikkei mitään näkyviä oireita sen kummemmin ole. Alkuvuodesta käytiin sydänkontrollissa, tilanne oli hieman edennyt muttei mitenkään huolestuttavasti ja samalla lääkityksellä jatketaan. Oireita ei onneksi vieläkään ole, lenkkeillä ja riehua Tore jaksaa ihan kuten ennenkin. Diagnoosin jälkeen jätettiin kuitenkin viimeisetkin vetopuuhat kokonaan pois. 

Eikä terveysongelmita ole välttynyt Traukaan. Selän kalkkeuman lisäksi elämässä on nykyään mukana kyynärten nivelrikko, mutta ainakin toistaiseksi librela on tuonut oireisiin riittävän avun yksistään. Lenkki-into ei ole Traullakaan mihinkään nivelrikosta ja selkävaivasta huolimatta kadonnut, joka risteyksestä pitäisi aina kääntyä siihen suuntaan joka vie mahdollisimman pitkälle lenkille. Kaikista pisimmät lenkit on kuitenkin jätetty Traulta pois, kun niistä se selvästi kipeytyy. 

Retkeilyt ovat parin viimeisen vuoden aikana jääneet harmittavan vähälle, Toren kanssa ollaan tehty muutama lyhyt retki pääsääntöisesti autossa nukkuen. Toisaalta viimeisimmän muuton jälkeen ollaan päästy mökkeilemään aikaisempaa useammin, kesäaikaan miltei joka viikonloppu ja nyt talvellakin oltiin siellä pidempi pätkä vuodenvaihteen aikaan. Eli juuri niillä kovimmilla pakkasilla tietenkin. Mutta ei tarvinnut koirien kuunnella rakettien pauketta ollenkaan. 

Tavoitteena onkin ehtiä tänä vuonna edes muutaman kerran retkeilemään uusiin paikkoihin. Lisäksi tietenkin jatketaan uusiin lähimaastoihin tutustumista, mökkeillään, temppuillaan ja jumppaillaan :) 

Kesää odotellessa

Vaskijärven Luonnonpuisto

Monta kertaa vuodessa tullut ajettua Vaskijärven ohi ja vähintään yhtä monta kertaa mietittyä, että kyllä sinnekin haluaisi mennä käymään. Niinpä eilen pakkasin Toren autoon, Trau sai jäädä viettämään mökkielämää koska luulen että reitti olisi ollut sille liian pitkä tällä hetkellä.

Elijärvenkulmalle auto parkkiin ja matkaan. Päätin jättää reittiin kuuluvat tieosuudet reitin loppupuolelle, joten lähdettiin kävelemään valastenmaata kohti järven pohjoispuolelta.

Valastenmaan tulipaikalle osui tuuli sen verran kovaa, että kymmenennen lippiksen perässä juoksemisen jälkeen jatkettiin matkaa. Tuulisessa päivässä oli kuitenkin puolensa, koko päivän aikana näin ainoastaan kaksi hyttystä ja yhden kärpäsen. Ja perhosia! Tulipaikan jälkeen pitkän matkaa edestä kohosi kymmeniä perhosia ilmaan joka ikisellä askeleella.

Ensimmäinen tieosuus tuli aika pian tulipaikan jälkeen. Onneksi tämä pätkä ei ollut pitkä, oli meinaan isoa terävää kiveä koko tie. Ei tuntunut selvästikään kivalta tassuissa, mutta onneksi Tore ymmärsikin nopeasti siirtyä heinikkoon kävelemään. Tylsyys jatkui hakkuuaukean merkeissä, tosin sen keskeltä löytyi iso vattupuska. Levonmäeltä löytyi ilmeisesti vanha taukopaikka, hieman romahtanut pieni puuvaja ja pari kenties entistä penkkiä. Sen jälkeen reitti palasi onneksi takaisin luonnonpuiston alueelle. Siellä tapasimme mm. jättiläisoravan ja useamman sammakon.

Ja koska 19km ei millään meille riittänyt, kierrettiin pari lisäkilometriä ja käytiin Kajavajärven rannan kautta. Se kannatti, töyhtötiaiset kumppaineneen toivottivatkin meidän tervetulleiksi (tai todennäköisesti käskivät meitä kääntymään takaisin) heti kiertoreitin alkupäässä. Kuvattaviksi eivät valitettavasti suostuneet. Aika pian järvi alkoikin pilkottaa puiden takaa.

Mahtavat maisemat, ja lisänä ainakin kuusi aikuista joutsenta. Tuuli osui tännekin aika kovaa ja Tore olikin sitä mieltä, että tässä ei ainakaan pysähdytä. Jatkettiinkin aika nopeasti matkaa, alkoi olla jo hivenen nälkäkin.

Ihanan ison kallion vierestä löytyikin Vesirauman laavu, jonne jäätiin ruokatauolle. Tänne ei tuulikaan osunut mitenkään häiritsevästi. Laavun vieressä oli myös pari tallautunutta tasaista telttapaikkaa, ehkäpä tuonne joskus tulee itsekin lähdettyä ihan teltan kanssa.

Laavulta matka jatkui pientä metsätietä pitkin. Tieosuuksia on monesti valitettu kovin tylsiksi, mutta ainakin itse löysin katseltavaa ja ihmeteltävää teidenkin varsilta. Kivoja lepopaikkoja löytyi myös useampia.

Laavun vieraskirjaa lukiessani ihmettelin useampia kommentteja huonoista reittimerkinnöistä. Olin kerran tai pari tarkistanut sijaintini kartasta, ja aina olin reittimerkkejä seuraten ollut oikealla reitillä. Mutta tieosuudella tilanne olikin toinen. Välillä merkit loppuivat pitkäksi ajaksi kokonaan, ja muita alueella kulkevia reittejä oli merkitty samalla värillä. Oletan kuitenkin olleeni aina oikealla reitillä, kyllä ne Vaskijärven kierroksenkin merkinnät aina jossain vaiheessa vastaan tulivat kun vain riittävän pitkään sinnikkäästi kulki. Karttaa tuli kuitenkin vilkuiltua useampaan kertaan.

Mökkiläiset olivat vallaneet Vaskijärven rannat hyvin tehokkaasti, mutta tämäkin oli etukäteen tiedossa joten ei jäänyt mitenkään harmittamaan.

Erään pikkutien varresta löytyi kuin löytyikin ihana taukopaikka, kallio jolta oli hienot näkymät suoraan suolle. Tässä kohdin Torellekin alkoi uni maistumaan, oltiinkin jo aika loppusuoralla eikä Tore kovin montaa taukoa ottanut mitenkään levon kannalta, joten ei mikään ihme. Kepin se sieltä löysi, kantoi sen iloisena viereeni ja pari sekuntia myöhemmin nukkuikin keppinsä päällä.

Pian päästiinkin takaisin metsäpoluille ja yllättävän nopeasti tuttu risteyskin tuli vastaan. Risteyksestä oli vielä muistaakseni kilometrin verran matkaa parkkipaikalle.

Meillä kävelyyn taukoineen kului n. kahdeksan tuntia. Nopeamminkin reitin olisi varmasti voinut kiertää, mutta meillä ei ollut minnekään mikään kiire. Jäätiin autoon nukkumaan yöksi, aamulla pyörittiin vielä tunnin verran lähimaastoja ihmettelemässä jonka jälkeen palattiin takaisin mökille.

Rauhallista reitillä oli, eilen siellä ei näkynyt ketään muuta. Tänään sentään yksi auto saapui aamulla paikalle. Monin paikoin maisemat olivat hyvinkin samanlaisia kuin Kurjenrahkan kansallispuistossa, joka suht lähellä onkin. Täältä vain onneksi puuttuivat Kurjenrahkan ruuhkat.

Eiköhän tuonnekin joskus vielä mennä. Seuraavaksi kuitenkin jonnekin muualle, sen tarkemmin en vielä tiedä minne. Eiköhän se pian selviä ;)

Muita kuulumisia päivittelen blogin puolelle joskus kun tulee tylsä hetki, oli näemmä jäänyt vähän unholaan tämä. Mutta täällä ollaan edelleen!

Tervetuloa 2020

Vuodenvaihde sujui aika rauhallisesti. Jäätiin varmuuden vuoksi mun vanhempien luo, helpompi Toren oli siellä olla kuin kotona, jossa raketit paukkuvat ihan ikkunan takana. Eurassa hyvä juttu on myös se, että sieltä pääsee suoraan metsään vain muutaman tutun naapurin ohi kulkien, kun taas kotona ollaan ihan keskustan vieressä. Koska ihmiset ovat typeriä, metsässä on turvallisempaa ja sitä kautta pääsi minimoimaan säikähtämisen riskin, kuka nyt olisi tunkenut pimeään metsään rakettien kanssa.

Iltapäivällä käytiin vielä ihan normaalisti metsälenkit molempien kanssa. Tore otti alkuillan sen verran rennosti, että koirat saivat olla pari kertaa hetken keskenään, kun käytiin katsomassa parit ilotulitukset. Rennot koirat oli molemmilla kerroilla vastassa :) Joskus ennen puoltayötä alkoi raketit paukkua jossain aika lähellä, siitä Tore vähän huolestui ja tuli viereen makoilemaan. Pysyi ihan toimintakykyisenä kuitenkin.

Joskus puoli yhden maissa(?) Torelle tuli selvästi hätä ja pyysi ulos. Lähdin sen kanssa sitten aidatulle takapihalle, mutta heti Toren päästyä raput alas pamahti useampi raketti jossain lähellä, joten säikähtänyt keepis jyräsi mun läpi takaisin sisälle. Palattiin vielä joksikin aikaa sohvalle, Tore palautui kivan nopeasti ja puolisen tuntia myöhemmin tuplahihnat päälle ja metsään. Ihanan reipas keepis, yksittäiset raketit vielä paukkui ja Tore niistä kyllä huolestui, mutta kehujen avulla löytyi se heiluva häntäkin sieltä ja hihnat löysänä selvittiin koko pieni metsälenkki :) Sen jälkeen Traun vuoro, jossain vähän lähempänäkin paukkui Traun ulkoiluvuorolla, mutta Trau vain vilkaisi mua, sai kehut ja jatkoi kuin mitään ei olisi tapahtunut.

kuva syksyltä.

Nyt ollaan taas palattu kaupunkielämään. Satunnaisesti raketit paukkuu edelleen, Trau ei välitä, Tore huolestuu aina hetkeksi mutta palautuu ihan parissa minuutissa. Päästiin paljon helpommalla kuin vuosi sitten, ja varmaan paetaan kaupungista taas vuodenkin päästä vähän kotia hiljaisempaan paikkaan.

Sterkasta Trau on toipunut hyvin, tikit on sulaneet ja haava parantunut päällisin puolin lähes huomaamattomaksi. Voi sitä riemun määrää, kun se vihdoin pääsi juoksemaan irti! Toki heti piti huolestuttaa mut olemalla kolmijalkainen, tutkimisen jälkeen varpaiden välistä löytyi mustikanlehti...

Alkaneelle vuodelle ei ole mitään sen ihmeempiä tavoitteita. Viime vuonna ei taidettu käydä ohjatuissa treeneissäkään, vaan mentiin vain nettikursseilla ja omatoimitreeneillä. Temppuiltiin paljon ja nautittiin maalaiselosta mökillä. Aina välillä tavoitteellisempi treenaminen ja kisaaminen kävi mielessä, mutta asian eteen ei tullut tehtyä mitään. Eikä se haittaa ollenkaan! Pääasia, että oli hyvä vuosi ja koirilla oli kivaa.

Toivotaan tälle vuodelle terveyttä, hauskanpitoa, kivoja treenejä, oli ne ohjattuja tai omatoimisia, uusia lenkkireittejä, retkeilyä ja tärkeimpänä yritetään saada Traun selkä taas oireettomaksi. Kisataan jos siltä tuntuu, jos ei huvita niin jätetään väliin. Jatketaan tempputreenejä ja ehkä rallya, Toren kanssa vetojuttuja. Keskitytään niihin juttuihin joista eniten pidetään ja nautitaan yhteisestä ajasta.