Ilta meni vähän vitistessä hetkittäin, varmaan nukutuslääkepöhnää ja kauluriärsytystä, olihan se kipulääkettä lääkärillä saanut. Tiistaina alkoi jo liikkuminen kaulurin kanssa sujua paremmin ja tänään se ei enää tunnu rajoittavan menoa juurikaan. Eilen jo unohdin aamulla antaa kipulääkkeen, mutta Trau ei missään vaiheessa vaikuttanut mitenkään kipeältä, kunnon lenkille olisi halunnut ja ulkona kieri lumessa ihan innoissaan, ei siis omasta mielestään ole mitenkään toipilas enää. Yöksi sai kuitenkin varoiksi lääkkeen vielä.
Kurakelit nyt vähän hankaloittaa, mutta Traulle tehtiin ulkoiluita varten pieni suojapuku haavalle. Ihan se ei kaikissa kierimisissä pysy mukana, vaatinee pientä parantelua vielä, mutta suojaa nyt aika hyvin kuralta kuitenkin. Haavalappukin lähti hämmästyttävän helposti pois kun kokeilin vedellä läträämisen jälkeen rypsiöljyä teippiin. Yhdestä kohtaa lappu oli vähän haavassa kiinni, joten leikkasin irrotetun osan pois. Loppu sieltä sitten tippuikin itsellään ennen kuin ehdittiin katsoa tarkemmin mitä sen kanssa tehdään, eli ongelma ratkesikin itsellään.
Selkä Traulla on kuulemma hämmästyttävän siisti 6,5v corgiksi. Rintarangan loppuosassa yhdessä välissä kalkkeumaa, mitään muuta vikaa ei kuvista löytynyt. Tarkoittaa sitä, että tammikuussa suunnataan taas osteopaatille, kun se kerran Traulla auttaa. Ja jos se on edelleen osteopaatin mielestä aivan vino koko koira, niin ehkä jotain vesijumppaa kaveriksi. Tuo pieni muutos selässä voi oireilla, mutta voi olla oireilemattakin, eli sinänsä Traun oireiden syy on edelleen hivenen epäselvä, vaikka se on kyllä juuri tuota samaa kohtaa aristanut oireiden ollessa pahimmillaan. Nyt se on kyllä ollut aika oireetonkin taas.
Hyvää joulua kaikille! |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti