4. elokuuta 2015

Vaihtelu virkistää

Traun kanssa aksailtiin taas torstaina. Saadaan pian tehdä rataa senkin kanssa ;) Tehtiin hyppyä & putkea kaukaa lähettäen (oli haastavaa, siis ohjaajille), ja toisena treeninä takaakierron kautta putkeen. Koutsi perui puheensa siitä, että Traun kanssa ei tule kiire. Sen kanssa tuli kiire jo nyt. Loppuun muutama kerta pakkovalssin vahvistamista.

Tore pääsi perjantaina tekemään 18 esteen rataa ja minä sain katsoa vierestä. Viisaudenhammas lähti muutamaa tuntia aikaisemmin, niin ei innostanut itse lähteä sinne juoksemaan. Hyvinhän se teki, vaikkei ole ennen muiden kanssa aksaa yhtään tehnytkään. Välillä vaan vilkaisi, että oonhan mä tallella vielä ja meno jatkui. Jos sitä tiistaina vaikka pääsisi itse radalle torvelon kanssa taas, vaikka oli sitä menoa kiva katsoa sivustakin :)

Torstaina Traun treenien jälkeen napattiin miesystävän 7-kuinen shih tzu reiluksi tunniksi hoitoon. Kerran tai kaksi olivat aikaisemmin nähneet toisensa, eli aika tuore tuttavuus. Jonka kanssa pitäisi mahtua saman katon alle asumaan kuukauden päästä, kai sen voi jo julkistaa, että me muutetaan taas :D Ei mitään ongelmaa, noi on niin huipputyyppejä kaikki. Vähän aikaa ihmettelivät toisiaan, Trau kiipesi sohvan selkänojalle lepäämään ja tuijottamaan, sitä kai otti päähän se, että toinen yritti koko ajan hyökätä Traun hännän kimppuun... Toren olisi tehnyt mieli leikkiä, mutta Piko vielä vähän aristaa sitä, niin keepishän osasi ottaa ihan rauhallisesti.

Tänään aksailtiin taas Toren kanssa:


Takaakierrot kahdella eri tyylillä, normivalssilla ja pakkovalssilla. Torella oli keskittyminen vähän hakusessa, oltiin eri kentällä kuin normaalisti, ja molemmilla viereisillä kentillä oli treenit menossa (=ihmisiä, jee!). Onneksi se tekee silti rataa hyvin, lähtöihin jääminen vaan meni sen osalta vähän pelleilyksi. Mä olin taas aluksi vähän hidas ja ajoitukset oli hukassa, mutta toisilla yrityksillä molemmat tyylit sujui tosi kivasti.

Loppuun vähän puomitreeniä, meni tosi reippaasti! Ei se taida enää niin pelottava este olla kuin aikaisemmin. Ja pari kertaa vinokeppien juoksemista, hyvin meni sekin.

Pitää varmaan ryhdistäytyä ja jatkaa laatikkotreeniä, että päästään kunnolla kontaktiesteiden kimppuun. Ei ole tullut kesän aikana paljoa sitä treenattua...

No, loppuviikolla aksaillaan taas, ja sunnuntaina taitaa olla Toren vuoro päästä koululle mukaan hierottavaksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti