Ollaan päästy myös kokeilemaan flyballia. Tore on ihan rakastunut lajiin, lähtee jo mun luota tosi kivasti ja saa (yleensä) pallon laitteesta ilman ongelmia. Takaisinpäin tullessa pallo vaan meinaa unohtua aina matkasta, joten treenaillaan sitä aina kun ylimääräistä aikaa on. Jatketaan ehdottomasti lajin parissa, sen verran kivalta se on tuntunut :)
Yöllä meille kotiutui pitkän odottamisen jälkeen Liettuasta asti pieni corgineiti Sparta Medaus Lietus, joka tunnistaa nimet Sparta ja Trauma, puolitöpöhäntäinen hupsu ja itsevarma neiti. Laivan häkissä vähän jännitti, siellä oli aika kova meteli joten ei ihmekään, mutta muutoin matka meni erinomaisesti eikä mikään tainnut pelottaa. Näin lyhyen tutustumisen jälkeen Traumis vaikuttaa todella kivalta tyypiltä, hakee jatkuvasti kontaktia, jaksaa riehua mutta osaa myös ottaa rauhallisesti, arastelee vielä vähän etenkin Juria, Toren kanssa alkavat olla jo aika hyvät kaverukset.
Hei mä jouduin häkkiin, ihan epistä! |
Onhan meidän lauma nyt hieman riskialtis, etenkin kun huomenna meille muuttaa vielä kämppiksen keskikokoinen villakoirapoika, mutta kaikki koirat ovat luonteiltaan tosi erilaisia joten en usko, että mitään suurempia ongelmia tulee. Onhan Tore ja Jurikin tuossa mennyt päivän ikäerolla, pari kertaa ovat ottaneet yhteen, mutta nykyään ovat parhaat kaverukset - nukkuvat, syövät, lenkkeilevät, leikkivät, tekevät kaiken yhdessä jos siihen vain lupa annetaan. Ja löytyyhän täältä tilaa pitää koiria myös erillään, jos lauma ei muutoin toimi.
Kasvattajan luona otettuja kuvia tulokkaasta löytyy petsiestä, blogiin tulee uusia kuvia kunhan ehdin kunnolla neitiä kuvailemaan.
Paljon onnea Tore ja onnea uudesta pennelistä! :-)
VastaaPoistaKiitoksia :)
PoistaOnnittelut komealle Torelle ja onnea uudesta pennusta, aivan ihana! Meilläkin isäntä on unelmoinut corgista, mutta kyllä mä taidan pysyä sinnikkäästi kelpiessä ;)
VastaaPoistaKiitos, ihana hän kyllä on :) Munkin piti pysyä kelpiessä, mutta jotenkin vaan lipsahti... :D
Poista