14. marraskuuta 2018

Lisää treenivideoita

Rallyn nettivalmennuksen viimeinen treenivideo, aiheena olivat pyörähdykset & sisäänpäin käännökset:


"Pyörähdyksiä molempiin suuntiin ollaan tehty koiratanssitreeneissä paljon, joten niiden siirtäminen sivulle ja seuruuseen sujui ihan kivasti. Etenkin lelupalkan kanssa saattaa tosin välillä mennä vähän sähläämiseksi. Periaatteessa nää onnistuisi varmaan täysin ilman käsimerkkiäkin, ainakin mun edessä pyöriessä onnistuu hyvin pelkällä sanallisella käskyllä. Pitää joku kerta ottaa namimaatti käyttöön ja teipata kädet kylkiin kiinni tai jotain.

Sisäänpäin käännöstä ollaan treenattu nyt muutama kerta. Alkuun tehtiin ihan paikoiltaan, nyt otettiin liike mukaan kun ulkona ei tuo namin heittäminen selän taa ollut kovin toimiva palkkauskeino namien hukkuessa nurmikkoon. Treenimäärään nähden meni kyllä yllättävän hyvin. Välillä tarjoaa mun kiertämistä, sekin kun kuuluu Toren suosikkeihin, mutta odotin että olisi tarjonnut sitä paljon enemmän. Enkä keksinyt tähän mitään kivaa käsimerkkiä joten nyt osaan olla huitomatta käsillä joka suuntaan edes yhdessä liikkeessä :D Vielä voisin opetella jatkamaan käännösten jälkeen matkaa suoraan, se on kyllä helpompaa radalla jossa on seuraava kyltti merkkinä siitä mihin suuntaan kuuluu kävellä."

En jaksanut kirjoitella uudestaan, joten suoraa lainausta treenipäivityksestä tällä kertaa.

Nettivalmennus tosiaan lähenee loppuaan, vielä on vähän kaikkea kivaa jäljellä mutta tärkeimmät tehtävät on nyt hoidettu ja loppuja treenauksia jatketaan ilman mitään aikatauluja, eli oletettavasti aika laiskasti. Rally on kivaa, muttei mikään mun ykkösjuttu edelleenkään. Nettivalmennuksen kautta sentään olen hommassa taas vähän paremmin kärryillä ja kyllä me rallatteluja jatketaan vaikkei välttämättä kovin aktiivisesti. Sitä paitsi rally ja koiratanssi sopivat todella hyvin yhteen, oikeastaan kaikkia rallyn tehtäviä voi kuitenkin hyödyntää tanssissa.

Tanssimisissa Tore on vihdoin ymmärtänyt etujalat mua vasten seisomisen siten, että se malttaa pysyä aloillaan vaikka miten pyörisin. Meillä on siis vihdoinkin mun koreoon miettimät loputkin liikkeet valmiina! Päästään testailemaan miten se toimii ja mitä muutoksia siihen vielä keksitään. Onneksi kelit ainakin toistaiseksi sallivat ulkona treenaamisen, hallilla ei olla käyty ikuisuuteen ja sisällä on vähän turhan ahdasta.

Tänään molemmat aloittivat ohjaajan ympäri peruuttamisen treenaamisen. Ajattelin että tässä riittää treenattavaa pidemmäksi aikaa, mutta Toren kanssa pitää enää häivyttää mun oma liike pois, mitään apuvälineitä tai seinien tukea ei kovin montaa toistoa tarvittu. Trau taas... No:


(videolla voi ihailla myös Iran syömiä seiniä)
Traun puolustukseksi sanottakoon ettei sille ole opetettu peruuttamista vielä kovin vahvaksi, eikä se osaa tarjota sitä itse yhtä aktiivisesti kuin Tore. Traun vahvuus on tassutemput ja niitä se kyllä osaisi tarjota, kun taas Tore ei tajua niistä mitään :D

Mulla on molempien treenit nyt alusta asti kuvattuna, josko saisi jotain treenivideota niistä kehitettyä kunhan saadaan temput valmiiksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti