26. huhtikuuta 2015

Pompotusmysteeri

Toren perjantain agiliitelyt:



Pientä tottelemattomuutta havaittavissa? Odottaminen meinaa unohtua aika usein nykyään. Kesken tokan radan oli myös kiva käydä moikkaamassa muita, toosi outoa.

Muutoin meni ihan ok, kummallakin radalla joissain paikoissa liikaa vauhtia koiralla ja liian vähän vauhtia omistajalla. Mun täytyy selkeästi palata pikajuoksuharrastuksen pariin...

Tore tiputti ekalla radalla kolmoshypyn pari kertaa, jäi vähän ihmetyttämään, kun ei se normaalisti rimoja tiputa ainakaan useampaa kertaa peräkkäin, eikä nuo hypytkään ole 30cm korkeampia vielä. Eipä tarvinnut ihmetellä kauaa. Lauantaina aamulenkillä hypittiin taas polvi ilmassa, vasen tälläkin kerralla. Olihan se melkein kolme viikkoa kunnossa...

Mulla oli onneksi sopivasti eka viikonloppu koirahierontaopintojen parissa. Tänään aamulla tyhjäiltiin taas anaalit (ja ne oli taas täynnä) ja nappasin Toren harjoituskoiraksi koulutukseen mukaan. Reidet jumissa taas, samoin selässä pientä jumia... Availtiin niitä siellä taas vähän, ja nyt kun osaa itsekin hieroa jo jonkun verran, niin jatketaan hierontaa säännöllisesti aika tiheillä väleillä nyt aluksi. Yritän löytää jostain syytä jumituksille, onko ne ne hihnalenkit vai pitääkö treenien lämppäykset ja jäähdyttelyt pidentää vielä, auttaisiko magnesiumin määrän lisääminen jne.

Lyhyen kävelyn perusteella liikkeet on taas paremmat kuin aamulla, katsotaan ja ihmetellään taas, jatkuuko pompottamiset vielä ja mitä sitten tehdään, jos hieronta ei auta tarpeeksi. Ensi viikolla ei olekaan agitreenejä, tulee väkisin parin viikon tauko taas tähän. Ehtii rauhassa availla jumeja ja miettiä miten tuo sitä kestää.

Vähän mietityttää tuo anaalirauhasten täyttymisen ja pompottamisen yhteyskin, anaaleista kuitenkin löytyy tyhjenettävää aina kun pompottaminen alkaa. Noh, onneksi tässä on aikaa selvitellä sitä ihan rauhassa.

Trau sai myös tuossa hetki sitten elämänsä ensimmäisen hieronnan. Kummallista, että mun molemmilla koirilla on taipumusta vääntäytyä selälleen kesken hieronnan :D Ei mitään isoja ongelmia missään, niskassa vähän jumia (nykyisellä hihnakäytöksellä ei yllätä) ja takapäässä riittää seuraavallekin kerralle jatkamista, tottumattomana ottaa ranteisiin vähän liikaa hieroa kolmea koiraa peräkkäin. Mutta ei Trau kipeä mistään onneksi ole, pieniä jumeja vaan :)


18. huhtikuuta 2015

Hei me lennetään!

Mitenniin laiska kirjoittamaan?

Tore pääsi tekemään paluun agikentälle viime viikolla:



Ekalla radalla ei mitään ongelmakohtia. Toisella kerralla pöydälle mennessä oli vähän turhan paljon vauhtia, pitää vaan jatkossa muistaa palkata siitä ahkerammin, niin saadaan se kuntoon.

Tokalla radalla muuri ja pituus tuottivat vähän vaikeuksia, plus se, että olin aina kutosesteellä liian myöhään. Nelosestettä pelkäsin, yleensä meillä on käännöksiin liikaa vauhtia, mutta nyt sitä ongelmaa ei ollut.

Eilen jatkettiin:


Ekaa rataa en jaksanut piirtää, mutta samat esteet, 1-4 samassa järjestyksessä kuin yllä, siitä suoraan putkeen ja hyppyjen kautta seuraavaan putkeen. Kuvassa oleva kakkosratakin sujui pelottavan hyvin, ekalla kerralla vähän liikaa vauhtia, mutta Tore kuunteli silti hyvin. Toisella kerralla ei mitään ihmeellisyyksiä, muistin hidastaa tahtia ja hyvinhän se meni.


Ja päivän vika rata, vitosnumeron pitäisi olla hypyn kohdalla, mutta tykkäsi näemmä jäädä keskelle leijumaan :D Odotin katastrofia, mutta olin väärässä. Tore kuunteli ja keskittyi, ei edes yrittänyt karata putkille, vaikka niitä niin rakastaakin ja niitä oli juuri hetki sitten samalla radalla tehty. Vika putki tosin suoritettiin väärästä päästä, mutta mitäs me pienistä.

---------------

Kuten tästä voinee päätellä, polven pompotukset on (toivottavasti) historiaa! Hieronnan jälkeen ei ole pompottanut jalkaansa kertaakaan. Käydään tässä lähiaikoina vielä kerran-pari hieronnassa niin nähdään heti, alkaako se kehittää samaan paikkaan uutta jumia. Vähän testailen hihnalenkkien vaikutusta samalla, mun kävelyvauhtihan ei ole tolle mitenkään sopiva, niin voi jumiutua ihan siitäkin...

Kesäkauden alkaessa mulla taitaakin muuten olla kaksi agikoiraa! Eiköhän Trau ole myös kasvunsa kasvanut, ja alkeita uskaltaa tehdä ennen luustokuviakin, jotka tulee nekin pian ajankohtaiseksi.

Rauman toukokuun näyttelyyn on myös ilmot lähteneet, mynämäen kesäkuinen ryhmis on harkinnassa, eiköhän me sinnekin suunnata. Vetokautta voisi myös taas aloitella, alkaa olla pururadat sulaneet jo niin, että niille uskaltaa pyörän kanssa suunnata.


7. huhtikuuta 2015

Mökkeilyä ja hierontaa!

Oltiin perjantaista sunnuntaihin porukalla mökkeilemässä maaseudun rauhassa, ja tehtiin sinne pikavisiitti vielä maanantainakin. Koirat oli ihan into piukeena, saivat olla melkein koko valoisan ajan ulkona pyörimässä mukana pihatöissä "auttamassa". Musta kyllä tuntui siltä, että ne roikkuivat lähinnä painoina siirrettävien risujen perässä...

Oli muuten iltaisin aika väsynyttä porukkaa mökissä! Ja pois ei olisi halunnut lähteä yksikään koirista. On ne vaan onnellisimmillaan maalla.

Toren kanssa käytiin tänään siellä hierojalla. Lantiossa vähän kireyttä, ja vasemmalta (eli just siltä pompottavalta) puolelta takareisi aika pahasti jumissa, oikeallakin puolla vähän jumia, muttei läheskään niin pahasti. Tiedä sitten, oliko tuo reisijumi syy vai seuraus pompottamisesta, mutta kai se siihen jollain tavalla liittyy, kuitenkin sama jalka...

Katellaan nyt vieläkö pompottaminen jatkuu, ja reilun viikon päästä käydään vielä fyssarilla. Pari hierontakertaa lisää tuolle pitäisi myös ottaa, jos samalla veisi Traunkin hierottavaksi, mutta käydään kuulemassa fyssarin mielipide ensin.

Ira pääsi turkistaan... Pysyn jatkossakin näissä lyhytturkkisissa, trimmaus ei taida olla ihan mun juttu :D