16. lokakuuta 2017

Pikapäivitys

Huppista, jotenkin on taas blogin päivittäminen unohtunut. Toisaalta ei olla mitään kovin ihmeellistä nyt tehtykään, lenkit olleet vähän normaalia pidempiä mutta treenit aika vähäisiä.

Toren kanssa ollaan jatkettu juoksemista ja vihdoin ollaan onnistuttu myös juoksemaan vähän pidempää matkaa vähän maltillisemmalla vauhdilla. Sen vastapainoksi on sitten toki ollut "pakko" tehdä parit intervallitreenit. Viime viikko pidettiin taukoa, kun koko kaupunki oli täynnä vettä eikä juokseminen oikeen innostanut joka paikan tulviessa. Tore ei parina päivänä olisi halunnut lähteä ollenkaan ulos siinä kohtaa, kun oli jo satanut muutaman päivän putkeen. Eilen onnistuin reväyttämään mun reiden (ei tunnin aamulenkki pimeässä ja märässä metsässä mitään, mutta lattialta nouseminen sen jälkeen oli liikaa), joten katsotaan kauanko tällä kertaa joudutaan jatkamaan taukoa.

Hallilla ollaan käyty treenaamassa pariin kertaan, Traun kanssa takaakiertotreeniä, hyppytekniikkaa ja vähän keppejä, Toren kanssa sähelletty jotain pientä rallya ja vähän yksittäisiä agijuttuja. Eilen olin kaverin mukana agikisoissa hakemassa vähän lisää inspistä treeneihin ja tänään jaksettiin taas hallille uudella innolla. Mä sain vihdoin hankittua treat & train palkkauslaitteen ja johan löytyi molemmista koirista ihan uusi vaihde, Trau osaa hyvin itsenäiset kepit (tehtiin kyllä vain kuudella) ja löytää oikean aloitusvälin helposti erilaisista kulmista. Tore ei ole koskaan oikeen hoksannut keppejä, vinoja vaan juossut silloin kun on saanut juosta suoraan mitään ajattelematta, mutta kokeilin senkin kanssa ja vinothan sai nostaa melkein suoriksi, mun ei tarvinnut muuta kuin seisoa keppien alussa ja painella nappia. Sen jälkeen Tore siirtyikin autoon odottelemaan, kun alkoi kierrokset nousta vähän turhan korkealle. Trau haki myös oikein hienosti putkia, ei se ole koskaan ennen irronnut noin hyvin. Palkkauspömpeli oli siis oikein hyvä hankinta ja tulee varmasti kulkemaan mukana treeneissä! Mulla on jo aika paljon ideoita siitä, missä kaikessa sitä pystyy hyödyntämään.

Laitteen ansiosta meidän kotitreenailutkin on ollut nykyaikaa ja varsin helppoa. Mukana tuli kosketuskeppi, ja koska noi ei kumpikaan sitä osaa(/osannut), ei tarvinnut kauaa miettiä mitä sen kanssa ensin opetellaan. Mä voin istua toisen koiran kanssa sohvalla ja vain painella kaukosäätimen nappia aina kun haluan palkata :D Hyvin kyllä huomaa koirien erot, toki molempien piti ensin hoksata ettei sitä keppiä suinkaan oteta suuhun vaan kosketus riittää. Jos ei kosketuksesta tule heti palkkaa, tulee Traulla mukaan tassujen käyttö siinä missä Tore alkaa tökkiä keppiä aina vain kovempaa ja kovempaa hyvin vaativasti. No, kummallakaan ei ainakaan kosketuskepin mukana tullut jalusta pysy pystyssä.