21. syyskuuta 2017

Tore 5v!

Nopeasti se aika menee. Vastahan mä sain kotiin pienen hurjan herkkispojan ja nyt se on jo kunnon harmaaparta <3




Käytiin synttäreiden kunniaksi taas juoksemassa, toki ollaan tässä välissäkin juoksenneltu 2-3 kertaa viikossa. Tore juoks tottakai tapansa mukaan täysillä ja mä yritin pysytellä perässä. Kyllä siitä silti huomaa, että nää matkat riittää sillekin vielä, käveltiin metsäpolkuja takaisin ja ihan rauhallisesti keepis käveli mun perässä vaikka oli irti, eikä jaksanut kamalasti seota rapsuttamaan tulleista lapsistakaan :D joka kerta tuntuu rullaavan vähän aikaisempaa paremmin eikä mun nilkoillakaan oo onneksi ollut mitään juoksemista vastaan, joten ehkäpä me uskalletaan yrittää päästä kisakuntoon. Ohituksista ei tarvii huolehtia, tänäänkin juostiin kahden koiran välistä (en tosin ymmärrä miksi ei voinut väistää samalle puolelle, kun jo kaukaa meidät huomasivat) pururadalla eikä mulla käynyt edes mielessä että Tore niihin mitenkään reagoisi. Keskeltä paineli ohi koiriin vilkaisematta ja piti yhtä ison etäisyyden molempiin. Normaalisti taas osaa pysyä itse hyvin reunassa, että tuskin ohitettavana olemisessakaan mitään ongelmaa on.

Mulla on aika monta kertaa ollut ajatuksena tehdä vähän pidempi pätkä putkeen vähän rauhallisemmalla tahdilla, kertaakaan ei olla vielä siinä onnistuttu. Vaikka vauhti tuntuis miten hitaalta, aina sitä mun vauhdin hyytyessä huomaa ettei me nyt niin kamalan hitaita oikeasti oltu tälläkään kerralla. Ehkä me vielä joskus onnistutaan siinäkin.


Käytiin me viime viikolla agihallillakin pitkästä aikaa. Trau teki hyppytekniikkaa, hypyt puoliympyrällä ja mutkaputki-hyppy-neljän hypyn perussarja. Kumpaakaan ei olla ennen tehty mutta ihan mahtavasti keskittyi. Keinua ja keppejä kokeiltiin muutamaan kertaan, oltiin eri kentällä vinokeppien kanssa joten testattiin miten kepit sujuu ilman helpotusta. Pari kertaa jäi yksi keppi välistä, muuten teki oikeen kivasti!

Tore vähän rallatteli, se edelleen tykkää tarjota maahanmenoa kovasti istumisen tilalle, joten tehtiin niiden erotteluja. Vähän kokeiltiin keppejä ja keinuakin, sählällä ei vaan ollut aivot kovin keskittymisasetuksilla näin tauon jälkeen, keinu oli kiva mutta kepeistä ei meinannut tulla yhtikäs mitään, vaikka tehtiinkin vain kahdella ja neljällä kepillä. Toisaalta ei me niitä kovin tosissaan olla treenattukaan, ettei sillä kai niin väliä. Kiva vaan välillä hömppäillä niitäkin.

Muuten ei sitten ollakaan tehty mitään ihmeellistä. Pari kertaa käyty kimppalenkeillä ja pidennetty vähän normilenkkejä samaa tahtia kelien viilentymisen kanssa, jonka seurauksena lähimetsästäkin on löytynyt kivoja uusia paikkoja. Vettä on ripotellut sen verran usein, ettei ole tullut kameraakaan ulkoilutettua. Viikonloppuna pitäisi olla ihan hyvät kelit, ehkä silloin uskaltaa ottaa kamerankin mukaan metsäilemään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti