25. kesäkuuta 2018

Mökkeilyä


Jäätiin reissusta suoraan mökille pariksi viikoksi. Melkein aamusta iltaan ulkoilua joka päivä, koirat tykkäsi kovasti. Molemmat pysyy mökin pihalla tosi kivasti irti, jos Torea ei näy se on joko kallion päällä makoilemassa aurinkoa ottamassa tai pellolla kakalla. Traulla on myös tietyt nukkumapaikat joista sen yleensä löytää jos se ei kuljeskele perässä, vaikka sillä on taipumusta myös tehdä pieniä omia tutkimusretkiään pellolle... Sen kauemmas se ei kuitenkaan lähde. Suurimman osan ajastahan nuo kuljeskelee perässä tai lepäilevät jossain, mutta lenkkien ja treenailujen lisäksi vetävät yleensä muutamat leikit päivässä:


Ja miten kivaa on ollut treenata, kun on joko ollut valmiiksi ulkona tai voinut vain astua ovesta ulos, ei ole tarvinnut miettiä mitä parkkipaikkaa siihen käyttäisi :D Tore aloitti saikkuilunsa aikana korokkeelle peruuttamisen treenit ja tykkääkin tempusta kovin, mitään muuta uutta se ei ole tainnut opetella vaan ollaan keskitytty jo tuttujen temppujen viimeistelyyn ja koreografian testailuun. Koiratanssi on muuten hassu laji, ensimmäistä kertaa ikinä olen jaksanut suunnitella lähes kaikki treenit paperille etukäteen, ja jopa pysynyt suunnitelmissa aika hyvin! 

Traun kanssa ollaan liitetty kierimiseen käskyä, kerrattu vanhoja ja uutena temppuna opetellut läpsimään tassuillaan mun jalkoja. Tästä tempusta saa varmasti kivan kunhan siihen saadaan lisää liikettä mullekin mukaan, ja tassutemput on muutenkin Traun vahvuus. Siinä missä Tore ei vieläkään osaa antaa sitä tassua... 

Toren kanssa kaivettiin myös suulista pyörä esille ja käytiin muutama kerta pyöräilemässä. Vetohommista pidetään vähän taukoa (ja mä parantelen vähän juoksukuntoa tässä välissä...), mutta Tore osasi juosta pyörän kanssa vapaanakin tosi kivasti, pysyi koko ajan n. 15m mun edellä ja piti hyvin tasaista vauhtia. Molemmat on myös uineet paljon tietenkin, etenkin Trau. 

Traun oma kaivuupaikka, vaikka löytyy niitä kuoppia muualtakin...

Trau on luopunut mahakarvoistaan, mutta silti sille tulee edelleen tosi helposti kuuma. +15 asteessa vähänkin reippaammalla lenkillä siltä hyytyy vauhti aika helposti, joten hellekelit se joutui ottamaan aika rauhallisesti. Mutta ei tuo sen turkki myöskään pidä sitä retkeilleissä öisin kovin lämpimänä jos on viileämpi yö, Torea herkemmin se silti palelee. Voi olla että ens vuonna siltä lähtee koko turkki, tälle kesälle nyt välttämättä tässä vaiheessa enää viitsi. 
Mökkeily on rankkaa
Huomenna lähdetään käymään kotona, sen jälkeen lähdetään taas vähän retkeilemään. Vielä en tiedä tarkemmin että minne. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti